Seurasiirto palautti Ruuskan lukkarin roolista jokeripaitaan
Manse PP:n pesäpalloilija Perttu Ruuska Kaupin pesäpallostadionin rakennustyömaalla Tampereella 28. huhtikuuta 2022. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
Pesäpalloilija Perttu Ruuskan siirtyminen Manse PP:n riveihin kolmevuotisella sopimuksella uutisoitiin jo viime heinäkuussa kesken kauden, vaikka asiasta ei silloin tiedotettu virallisesti. Vimpelin Vedossa lukkaroinut Ruuska ei ollut asiasta iloinen.
– Sopimustani Manseen ei ollut tarkoitus julkaista kesken kauden, sillä kaikki keskittyminen oli Vedossa. Pesäpallopiirit ovat kuitenkin pienet, ja tieto tuli julkisuuteen.
– Asian tuleminen julki vaikutti viikon pari omaan ja joukkueenkin pelaamiseen. Toisaalta lähtöni käyminen läpi tuolloin joukkueen kanssa oli hyvä asia, sillä jos sama olisi tapahtunut pudotuspelien alla, tilanne olisi ollut paljon ikävämpi, Ruuska pohtii STT:n haastattelussa.
Halsuan Toivon 21-vuotias kasvatti sanoo ajatuksen seurasiirrosta alkaneen kypsyä mielessä viime vuoden kevättalvella.
– Ennen kuin Mansesta oltiin edes yhteydessä, mietin, mitä tehdä pesäpallon kanssa ja missä opiskelisin. Ajattelin samalla, että haluaisin nähdä pesäpalloa uusista kulmista, hän sanoo.
– Saatuani Manselta yhteydenoton solmimme heinäkuussa sopimuksen. Tampereella on vahva pesisbuumi menossa, ja kun tähän yhdistetään opiskelusuunnitelmani, päätös oli varsin helppo, tradenomiopintoihin pyrkinyt Ruuska kertoo.
Sisäpeliin keskittyminen toi uusia tuulia
Vimpelissä Ruuska nähtiin pääsarjauran alussa jokeripaidassa. Sen jälkeen hän siirtyi kahden kauden ajaksi lukkariksi. Nyt edessä on jälleen paluu ainakin pääosin jokeripaitaan Juha Puhtimäen hoitaessa Mansen kotipesän.
– Tehdessäni sopimuksen ajattelin lukkarin paikkaakin. Syksyä kohti mentäessä ajatukseni muuttui, ja jokeriksi keskittyminen alkoi tuntua sopivalta. Tähän vaikutti, etten ollut tyytyväinen tasooni lukkarina, Ruuska kertoo.
– Mietin, mikä on parasta minulle ja joukkueelle. Juteltuani ajatuksistani pelinjohtaja Juhani Lehtimäen kanssa ratkaisu tuntui oikealta. Lukkarointi vielä joskus on mahdollista, mutta nyt se ei ole suunnitelmissa.
Ruuska on kesällä tärkeässä roolissa tähtiä vilisevän Mansen kotiutusosastolla. Hän sanoo laajemman keskittymisen sisäpeliin tuoneen uusia tuulia.
– Selkeä keskittyminen vain sisäpeliin on antanut siihen lisävoimaa. Olen myös lyönyt määrällisesti enemmän kuin koskaan, vaikka en olekaan pitänyt siitä tarkkaa kirjanpitoa.
Ruuska sanoo, että on ollut merkittävää kuulla muilta joukkueen jäseniltä, miten he ovat pyrkineet eliminoimaan lyöjätykin iskuja vastustajan näkökulmasta.
– Tämä tarkoittaa sitä, että olen saanut ratkaisuihini uusia suunnitelmia. Olen vastaavasti voinut antaa näkemyksiäni muille samalta pohjalta, eli hyöty on ollut laajaa, Ruuska kertoo.
Mestaruus motivoi kokeneitakin
Ruuska voitti Vedon paidassa viisi SM-mitalia, joista kaksi kultaista. Manse pullistelee ansioituneita pelimiehiä, mutta Ruuska vakuuttaa motivaatiota joukkueessa riittävän.
– Meillä on isoja pelaajia, jotka eivät varmasti halua hävitä, vaikka menestystä on tullutkin. Joukkueessa on myös puhuttu avoimesti mahdollisesta mestaruuskrapulasta, millä on samalla ehkäisty sen syntymistä.
Pahimmiksi vastustajiksi Ruuska nostaa Joensuun Mailan ja Kouvolan Pallonlyöjät.
– Lisäksi Vimpelillä ja Sotkamon Jymyllä on sanansa sanottavana, Ruuska ennakoi torstaina alkavaa miesten Superpesistä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi