Slovenialaistähti Doncic soimasi itseään EM-puolivälierän suorituksesta – kisayllättäjä Puola teki jättipaukun ja eteni mitalipeleihin
Puola sai pidettyä Luka Doncicin (oik.) asioissa. Lehtikuva/AFP
Puolan miesten koripallomaajoukkue jatkoi sensaatiomaista EM-turnaustaan Berliinissä kaatamalla keskiviikkoillan puolivälierässä Slovenian dramaattisten vaiheiden jälkeen 90–87.
Puola johti ottelua toisella neljänneksellä jo 23 pisteellä, mutta hallitseva EM-voittaja Slovenia kiri eron umpeen ja meni päätösneljänneksen alussa johtoon. Puolalaistähti Mateusz Ponitkan huippuilta (26 pistettä, 16 levypalloa, 10 syöttöä) siivitti kuitenkin altavastaajan lopulta EM-mitalipeleihin.
Slovenian NBA-supertähti Luka Doncic jäi ottelussa "vain" 14 pisteeseen, 11 levypalloon ja 7 syöttöön. Doncic valitti ottelussa runsaasti tuomarityöskentelystä, ja hänen virhetilinsä täyttyi noin kolme minuuttia ennen ottelun loppumista.
Pelin päätyttyä Doncic kertoi kärsineensä turnauksen aikana selkävaivasta. Slovenialainen otti puolivälierätappion omaan piikkiinsä.
– En ollut 100-prosenttisessa kunnossa. Sain pistoksen kolmannella neljänneksellä ja olen käynyt turnauksen aikana läpi paljon asioita. Mutta tänään (puolivälierässä) pelasin kamalasti. Petin joukkueeni ja maani, joka tuki meitä. Minun täytyy olla parempi, Doncic sanoi Eurohoops-sivuston mukaan.
Supertähdet ulkona mitalipeleistä
Doncic, 23, ihasteli EM-turnauksen kokonaistasoa. Kisojen kirkkaimpia yksilötähtiä ei mitalipeleissä nähdä, sillä Giannis Antetokounmpon Kreikka taipui puolivälierässä isäntämaa Saksalle ja Nikola Jokicin tähdittämä Serbia taipui jo neljännesvälierässä Italialle.
– Turnauksen taso on ollut uskomaton, mukana on monia loistavia joukkueita, Doncic sanoi ja kehaisi vielä italialaiseen Reggianaan siirtynyttä Ponitkaa.
– Hän on loistava pelaaja ja johtaja. Minusta hän on NBA-tasoa, mutta en ole (NBA-seuran) GM.
Herbertin Saksa on ollut vahva
Puola hävisi EM-alkulohkossa selvästi Suomelle (59–89) sekä Serbialle, mutta muut ottelut joukkue on voittanut. Neljännesvälierässä Ukrainan kaatanut Puola oli EM-kisoissa neljän parhaan joukossa viimeksi 1971.
Puola haastaa perjantaina välierässä Ranskan, joka on selvinnyt pudotuspeleissä kahdesta jatkoaikatrilleristä Turkkia ja Italiaa vastaan. Susijengin pudottanut Espanja kohtaa toisessa välierässä Saksan, joka on esittänyt kisoissa saumatonta yhteispeliä.
Saksan päävalmentajana toimii suomalais-kanadalainen Gordon Herbert. EM-turnauksen loppuottelu ja pronssiottelu pelataan sunnuntaina.
Suomi sijoittui turnauksessa lopulta kahdeksanneksi Italian, Slovenian ja Kreikan jälkeen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi