play

Sotkamolaisilla avausjakson verran käynnistymisvaikeuksia – Kiteen Pallo varmisteli pudotuspelipaikkaa

Sotkamon Jymyn Niko Korhonen toi kuusi juoksua. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Kimmo Rauatmaa

Sotkamon Jymyn Niko Korhonen toi kuusi juoksua. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Kimmo Rauatmaa

STT-Lehtikuva

Sotkamon Jymy pidensi sunnuntaina Hiukassa Kankaanpään Mailan Superpesiksen peräkkäisten vierastappioiden määrän 16:een. Isännät nappasivat alkukangertelun jälkeen kotivoiton 2–0 (2–1, 18–5). Jymy löi 60 prosenttia juoksuistaan viimeisessä, neljän kunnarin sisävuorossaan.

–  Avausjaksolla ensimmäinen sisävuoromme oli ihan jees. Emme saaneet kuitenkaan jatkuvuutta Roope Korhosen kunnarin jälkeen. Niilo Piiponniemen loukkaantuminen ja parit epäonnistuneet lyönnit pilasivat kaksi seuraavaa sisävuoroamme. Olemme kuitenkin onnistuneet puolustamaan tällä kaudella, ja sitä piti nytkin tehdä, kuvaili Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen.

Jymy voitti avausjakson kolmella sisävuorolla luvattoman helposti. Jokeri Korhosen ensimmäisen vuoroparin kolmosjatkeisku lipsui helposti maisemiin kahden juoksun (1+1) arvoisesti. KaMa vei kolmostilanteet nimiinsä 7–6, mutta vieraiden työllistetyllä jokeriosastolla kotiutuksessa onnistui vain Miikka Riikonen kertaalleen.

Toisenkin jakson voittokotiutus oli Roope Korhosen käsialaa. Käytännössä jo ratkennut jakso lässähti satakuntalaisten käsiin isäntien 12 juoksun näytöksessä viimeisen vuoroparin avaavalla. Neljän kunnarin helmi oli Niko Korhosen mahtisisävuoro, 2+2 lyötyä ja neljä tuotua juoksua sekä yhdeksän kärkilyöntiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jymyn palkitut olivat kuusi juoksua tuonut Niko Korhonen (12 kärkilyöntiä/13 yritystä) ja pääsarjahistorian kolmantena pelaajana 70 kunnarin rajan rikkonut Roope Korhonen (9/13).

KaMasta erottuivat lopun ajolähdön tyhjennyksellä lukemia kaventanut ja 1+4 juoksua lyönyt Riikonen (9/11) sekä etupelaaja Perttu Olli (2/7).

Joensuun kotivoittoputki katkesi

Joensuun Mailan kotivoittojen suma katkesi kolmeen joukkueen hävittyä Pohjois-Karjalan maakuntaväännön Kiteen Pallolle 0–2 (0–2, 0–2).

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

JoMan avausjakson kärkilyöntimäärä oli vain kymmenen, mutta silti isäntien jokeri Juho Toivola pääsi yrittämään kotiutusta viidesti. KiPan Elm eri Purmonen toi jakson voittojuoksun harhaheitolla.

Toisella jaksolla JoMan kolmostilanteet jäivät yhteen, joten KiPan Hannes Pekkisen ja Jiri Pippolan kotiutukset ensimmäisessä vuoroparissa takasivat vahvan ulkopelin höysteenä täyden kolmen pisteen potin.

JoMasta kannattaa mainita lukkari Ville Väliaho (0/0) ja kakkoskärkenä pelannut koppari Konsta Piironen (5/5).

KiPan päärooleihin nousivat lukkari Jesse Eskelinen (5/8) ja kolmesta kotiutuspaikasta kaksi juoksuaan lyönyt jokeri Pippola (6/9).

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jymy-Jusseilta yksi kauden huikeimmista nousuista

Kolmannen peräkkäisvoiton ottaneen Seinäjoen Jymy-Jussien kotivoitossa Kouvolan Pallonlyöjistä oli ennätyksen aineksia. Avausjakson kolmostilanteet menivät 1–24, mutta kotijoukkue voitti ottelun lukemin 2–1 (0–13, 4–2, 1–0).

Avausjakso oli taputeltu jo ennen Jussien tarttumista mailoihin. Koplan avaavalla kunnaria tuulettivat kakkosluukusta 1+2 juoksua iskenyt Juho Hacklin ja täsmälleen samasta raosta 1+1 juoksua sivaltanut Jasperi Luoma, jolle kunnari oli pääsarjauran toinen. Neljännessä vuoroparissa vieraista liittyivät kunnarikerhoon 1+1 juoksua iskenyt Matti Saukko ja ajolähdön tyhjentänyt (1+3) Ossi Meriläinen. Isäntien avausjakson kärkilyöntimäärä oli kahdeksan.

Jussien toisen jakson voiton takasivat kaksi juoksua lyönyt jokeri Markus Hallasuo ja kaksi tuonut Tuomas Raunio.

Jussien pidettyä Koplan supervuoroparin avaavalla nollilla nähtiin ratkaisu tasoittavalla nopeasti. Ykköskärki Raunio upotti kolmannen lyöntinsä pystymailalla kakkosjatkeelle ja juoksi kauden toisen kunnarinsa tyhjään kenttään.

Jymy-Jussien onnistujia olivat kakkospolttaja Veeti Kettunen (2/7) ja yhden juoksun tuonut jokeri Justus Teppo (3/6).

Koplasta erottuivat kolme juoksua tuonut kakkoskärjen vaihtaja Saukko (10/10) ja vaihtajajokeri Hacklin (8/11).

Alivireisellä Koskenkorvalla kymmenen pisteetöntä peliä

Kempeleen Kiri katkaisi kolmen pisteettömän ottelun kierteensä pidentämällä Koskenkorvan Urheilijoiden pisteettömän putken jo kymmenen ottelun mittaiseksi. Sarkkirannassa juhlittiin kotivoittoa 2–0 (5–1, 17–3).

Kiri voitti avausjakson kolmella sisävuorolla. Sami Haapakoski löi ja Sebastian Lahti toi jakson juoksuista kaksi.

Ilmajokisten otteista kaiken olennaisen kertoo se, että Kiri sai toisen jakson kahdeksasta ensimmäisestä juoksustaan viisi harhaheitoilla. Neljännen aloittavan 11 juoksun ruuhkaan mahtui kolme kunnaria.

Kirin tehomiehiä olivat 1+2 juoksua iskenyt Markus Keski-Petäjä (7/9) ja kolmesti kotiuttanut jokeri Tommi Piirainen (3/7).

Korvalaisista kehtaa mainita kaksi juoksua tuoneen jokerietenijä Otto Kauppisen (5/7) ja koppari Veli-Pekka Yli-Hirvelän (3/5).

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi