play

Sport ylsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kahteen peräkkäiseen voittoon

STT-Lehtikuva

Vaasan Sportin alkukausi miesten jääkiekkoliigassa on ollut varsin murheellinen. Vaasalaiset ovat pystyneet ottamaan voiton sieltä ja toisen täältä, mutta jatkumoa ei ole ollut. Maajoukkuetauolta Sport on kuitenkin palannut väkevästi. Keskiviikkona vaasalaiset kaatoivat vieraissa Lahden Pelicansin ja jatkoivat voittokulkuaan perjantaina, kun Lappeenrannan SaiPa kaatui Vaasassa maalein 6–2.

Sport pystyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella voittamaan kaksi peräkkäistä peliään.

–  Mikä tärkeintä, otimme pisteet niin, että pystyimme ottamaan otteen takaisin heidän tasoitusmaaliensa jälkeen. Pystyimme puristamaan nopeasti johtomaalin, Sport-luotsi Risto Dufva kertasi.

Sportin ruotsalaisvahvistuksella Axel Holmströmillä on kulkenut. Sportin ykkössentteri on tällä hetkellä viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa (1+9=10).

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Perjantai-illan kahdella syöttöpisteellään Holmström nousi pistepörssin piikkipaikalle ohi Karjala-turnauksessa loukkaantuneen Rauman Lukon Anrei Hakulisen. Sport julkaisi tehot 8+15=23 tällä kaudella keränneen Holmströmin kaksivuotisen jatkosopimuksen perjantaina.

Sport karkasi alussa johtoon, kun Lassi Vanhatalo laukoi pelivälineen verkkoon. Jens Lööke lisäsi johdon kahteen maalin ennen ensimmäistä erätaukoa. SaiPa tuli Ville Meskasen ja Kristian Pospisilin ylivoimamaaleilla tasoihin toisen erän alussa, mutta Sport otti kahden maalin johdon uudelleen Lööken ja Henrik Erikssonin maaleilla. Shaun Heshka ja Simon Hjalmarsson viimeistelivät loppulukemat päätöserässä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi