Squashpelaaja Emilia Soini piti vatsassa olleet perhoset kurissa
Emilia Soini eteni naisten squashturnauksen toiselle kierrokselle Yhdysvaltain Birminghamissa järjestettävissä World Gameseissa. LEHTIKUVA / Mikko Stig
Suomen Emilia Soini eteni naisten squashturnauksen toiselle kierrokselle Yhdysvaltain Birminghamissa järjestettävissä World Gameseissa. Suomen ykköspelaaja Soini kukisti ensimmäisellä kierroksella Hongkongin Fung Ching Hein 2–0 (11–4, 11–5).
– Vastustaja oli sijoittamaton ja kaikille vähän tuntematon. Vähän jännitti, kun Hongkongista tulee välillä aika pahoja pelaajia, joista kukaan ei ole kuullut mitään aikaisemmin. Lisäksi tauko edellisestä kisasta oli venynyt vähän pitkäksi, joten siinäkin mielessä oli vähän perhosia vatsassa, Soini kertoi Squashliiton tiedotteessa.
– Aika nopeasti löytyi kuitenkin vastustajan pari heikkoutta, kun peli eteni, ja sain lopulta kohtuullisen helpon voiton.
Toinen suomalaispelaaja Riina Koskinen hävisi Australian Alex Haydonille 0–2 (5–11, 5–11).
Soini kohtaa toisella kierroksella Saksan Saskia Beinhardin, jonka suomalainen kukisti huhtikuussa EM-kilpailuissa. Ottelu pelataan torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa. Koskinen jatkaa pelejään Tshekin Anna Sermeä vastaan.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi