play

Suomen iso joukkue jähmettyi pistesijoille

Suomen 36 urheilijan joukkue jäi Eugenen MM-kisoissa mitalitta. Wilma Murto (kuvassa), Lassi Etelätalo, Silja Kosonen ja Oliver Helander ylsivät kisoissa pisteille.

Suomen 36 urheilijan joukkue jäi Eugenen MM-kisoissa mitalitta. Wilma Murto (kuvassa), Lassi Etelätalo, Silja Kosonen ja Oliver Helander ylsivät kisoissa pisteille.

STT-Lehtikuva

Suomen 36 urheilijan joukkue jäi Eugenen MM-kisoissa mitalitta. Wilma Murto, Lassi Etelätalo, Silja Kosonen ja Oliver Helander ylsivät kisoissa pisteille. Valmennuspäällikkö Tuomo Salonen laskee myös sijoituksia 16 parhaan joukkoon, ja niitä joukkueelle kertyi 11.

Salonen arvioi joukkueen MM-panoksen hyväksi, ja elokuussa Münchenissä järjestettäviin Euroopan mestaruuskilpailuihin Urheiluliitto on lähettämässä massiivisen, yli 50 urheilijan joukkueen.

–  Ennen MM-kisoja meillä oli maailmantilastossa neljä sijoitusta 16 parhaan joukossa, joten joukkueen suoritus oli kokonaisuudessaan plusmerkkinen, Salonen todisteli.

–  Kymmenen viime vuoden aikana meillä on yleensä ollut 3–4 sijoitusta 15 parhaan joukossa globaalilla arvokisatasolla, joten nyt niitä kertyi tuplamäärä verrattuna siihen. Toki me onnistuimme Tokiossa tavallaan vielä paremmin, kun saimme pienemmällä joukkueella kymmenen sijoitusta 15:n joukkoon.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

EM-joukkue saa muotonsa elokuussa

Münchenin EM-kisat järjestetään 15.–21. elokuuta. Kisoihin on valittu kuusi urheilijaa (ottelijat, maratoonarit ja kävelijät). Tulosrajojen aikaikkuna sulkeutuu tiistaina ja tulosrajan selvittäneet valitaan kisoihin keskiviikkona.

Ranking menee kiinni 1. elokuuta, ja rankingilla kisoihin lähtevät nimetään seuraavana päivänä. Joensuun Kalevan kisojen jälkeen 8. elokuuta selvitetään tilanne lajeissa, joissa Suomella on enemmän kuin kolme rankingin läpäissyttä urheilijaa.

–  Näyttää, että joukkueen koko nousee yli 50 urheilijaan. Rankingin valmistumisen jälkeen selviää, kuinka paljon menee yli. Toivottavasti mahdollisimman monta vielä 50:n päälle, Salonen laskeskeli.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Viimeiset paikat heltiävät peruutusten kautta. Esimerkiksi naisten 4x400 metrin viestijoukkue on vielä ensimmäinen rankingissa karsiutuva joukkue, mutta pääsee kisoihin, jos joku edellä olevista maista ei käytä paikkaansa.

–  Silloin joukkueeseen tulisi kerralla 3–4 paikkaa lisää.

MM-kisoista ei saa mitään EM-kisoihin

MM-kisoissa on laskeskeltu suomalaisten sijoituksia eurooppalaisten joukossa. MM-tulosten perusteella Suomelle olisi tulossa mitaleita Münchenin kisoista, mutta asia ei ole lainkaan niin yksinkertainen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Menestysnäkymä on sillä tavalla hyvä, että MM-kisoissa Kristiina Mäkelä, Wilma Murto, Silja Kosonen ja Lassi Etelätalo olivat kolmen parhaan eurooppalaisen joukossa, mutta ei täältä saa siinä mielessä mitään mukaansa. Münchenissä on uusi kilpailu, Salonen korosti.

Tilanne muuttuu, kun eurooppalaiset kilpailevat tasollaan ja eurooppalaisia yrittäjiä on jokaisessa finaalissa enemmän kuin MM-kisoissa. Lisäksi EM-kisat on monen urheilijan päätavoite.

–  Näkymä on hyvä, mutta nollasta lähdetään joka kilpailuun, Salonen lisäsi.

Kalevan kisat palvelee monia MM-urheilijoita EM-kisojen valmistavana harjoituksena.

–  Osa pystyy käyttämään Kalevan kisoja EM-kisojen valmistautumiseen tosi hyvin, mutta joillekin se voi olla vaikea ajankohta, Salonen totesi.

Osa kilpailee sivulajissaan. Esimerkiksi Viivi Lehikoinen ja Eveliina Määttänen keskittyvät Kalevan kisoissa 400 metrin sileään.

–  Kalevan kisojen merkitys riippuu nyt lajista, urheilijasta ja arvokisa-aikatauluista. On erilaisia tilanteita, mutta MM- ja EM-kisojen välissä on neljä viikkoa ja se olisi urheilijalle pitkä kilpailutauko, Salonen huomautti.

Kalevan kisat järjestetään Joensuussa 4.–7. elokuuta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi