play

Koripallomaajoukkueen voittosarja MM-karsinnoissa napsahti poikki Saksaa vastaan

Suomen paras korintekijä oli 20 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 7/9 heittänyt Alex Murphy. LEHTIKUVA / Ville Vuorinen

Suomen paras korintekijä oli 20 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 7/9 heittänyt Alex Murphy. LEHTIKUVA / Ville Vuorinen

STT-Lehtikuva

Suomen koripallomaajoukkueen seitsemän ottelun voittosarja MM-karsinnoissa napsahti poikki Bambergissa, missä Saksa kukisti Suomen 94–80 ja otti kahdeksannen peräkkäisen voittonsa MM-karsinnoissa. Suomi varmisti paikkansa ensi vuoden MM-kisoissa jo elokuussa, joten pelissä olivat vain rankingpisteet, jotka vaikuttavat MM-kisojen lohkoarvontoihin.

Suomen paras korintekijä oli 20 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 7/9 heittänyt Alex Murphy.

Molemmilta joukkueilta puuttuivat Yhdysvalloissa pelaavat miehet. Suomella oli kokoonpanossaan seitsemän miestä syyskuun EM-kisoista, Saksalla kolme.

Suomi aloitti pelin aktiivisesti, pysäytti Saksan palloscreenit ja nykäisi muutamassa minuutissa 9–3-johtoon. Saksa luopui palloscreeneistä, mutta jatkoi pallon pelaamista korin läheisyyteen ja meni 15–14-johtoon vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

David Krämerin kaksi kolmosta siivittivät Saksan 22–19-johtoon ensimmäisen neljänneksen jälkeen.

Suomi avasi toisen neljänneksen 7–0-nykäyksellä ja pakotti Saksan päävalmentajan Gordie Herbertin ottamaan aikalisän. Pari minuuttia ennen puoliaikaa Saksa nykäisi 42–35-johtoon ja lisäsi johdokseen 44–36 puoliaikaan mennessä. Suomella oli avauspuoliajalla vain kolme korisyöttöä, mutta yhdeksän menetystä. Perttu Blomgren, Remu Raitanen ja Shawn Hopkins kirjauttivat ensimmäiset peliminuuttinsa arvokisakarsinnoissa jo avauspuoliajalla.

Saksa tuli pukukopista toisella puoliajalle selvästi Suomea vahvemmin ja avasi kolmannen neljänneksen 6–0-nykäyksellä. Saksa palasi hyökkäyksessä palloscreenien jauhamiseen ja meni 58–43-johtoon alle viidessä minuutissa. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Saksan 69–52-johdossa.

Alex Murphyn kolmonen kavensi tilanteeksi 75–63 kuusi ja puoli minuuttia ennen loppua. Shawn Hopkinsin kolmonen toi Suomen pitkästä aikaa 10 pisteen päähän (79–69), kun peliaikaa oli jäljellä 4.40 minuuttia. Suomi sai rutistettua eron alle kymmeneen pisteeseen, mutta ei päässyt pelaamaan voitosta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kuuden joukkueen MM-jatkokarsintalohkon kolme parasta etenee Filippiinien, Indonesian ja Japanin isännöimiin MM-kisoihin syyskesällä 2023.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi