Suomen nuorten ringettemaajoukkue palasi jälleen maailmanmestariksi murskattuaan Kanadan – ’’Fiilis on uskomaton’’
Ringeten MM-kisoja pelataan Espoossa, ja Suomen joukkueen faneilla on ollut aihetta juhlaan. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kolmissa viime MM-kisoissa hopealle jäänyt Suomen alle 21-vuotiaiden ringettemaajoukkue voitti maailmanmestaruuden kaadettuaan Kanadan lauantaina maalein 12–0 (5–0, 3–0, 3–0, 1–0). Torstain 10–0-lukemiin päättyneen ensimmäisen finaaliottelun alkuminuuteista lähtien oli selvää, että tällä kertaa kultamitalit pujotetaan suomalaisten kauloihin.
– Fiilis on uskomaton. Olin mukana 2019 kisoissa, kun hävisimme Kanadalle finaalissa. Olemme kulkeneet pitkän matkan siitä hetkestä. Mestaruus palkitsee kovan työn, MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Minka Tiihonen totesi.
Suomi jatkoi toisessa finaaliottelussa nopeasti siitä, mihin se torstain murskavoitossa jäi. Vain 15 sekunnin pelin jälkeen Tiihonen vei Suomen 1–0-johtoon kotiyleisön suureksi riemuksi. Tiihonen onnistui vielä kertaalleen ensimmäisen 15-minuuttisen aikana. Jenna Hakkaraisen, Kia Kosusen ja Minka Levanderin maalien jälkeen tilanne oli jo 5–0 ensimmäisen erän jälkeen.
Levander osui neljästi
Avauserän ilotulitusta seurasi astetta seesteisempi vaihe, jonka aikana myös Kanada onnistui luomaan muutaman vaarallisen maalintekopaikan. Tolppien välissä ilmiömäisesti molemmat finaaliottelut torjunut Siiri Uusitalo huolehti kuitenkin siitä, että Suomen maali pysyi koskemattomana.
Sinivalkoisten osumista toisessa erässä vastasivat Emmi Juusela, Meeri Lonka ja Mette Nurminen.
Ottelua luvuin 8–0 puolen tunnin jälkeen johtanut Suomi kaunisteli numeroita entisestään kahdessa viimeisessä erässä. Kenttätapahtumia hallinnut kotijoukkue teki kolmannessa erässä kolme maalia, joista Levander iski kaksi. Sama nainen oli asialla päätöserässä, kun hän löi loppulukemiksi 12–0 illan neljännellä maalillaan.
– Kaikki pelasivat loistavasti yhteen ja kannustivat toisiaan. Joukkueiden välinen tasoero ei ollut kuitenkaan niin suuri kuin lukemat antavat ymmärtää, Tiihonen kommentoi.
Tunnelma jääntasolla oli taiston tauottua huojentunut.
– Toivottavasti kakku on tilattu koppiin. Siitä olisi kiva aloittaa mestaruuden juhlistaminen, Tiihonen naurahti.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi