play

Susanna Tapani kommentoi viikonlopun hääreissua ja MM-poissaoloa – "Yllätti, miten iso kohu tästä tuli"

Tapani on saanut usean vuoden ajan opetus- ja kulttuuriministeriön jakaman 10 000 euron urheilija-apurahan, kuten moni muukin naisleijona. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Tapani on saanut usean vuoden ajan opetus- ja kulttuuriministeriön jakaman 10 000 euron urheilija-apurahan, kuten moni muukin naisleijona. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT-Lehtikuva

Myrskyn keskelle joutunut naisten jääkiekkomaajoukkueen kärkihyökkääjä Susanna Tapani astui julkisuuteen maanantaina ja kommentoi viikonlopun MM-poissaoloaan yhdessä Naisleijonien päävalmentajan Juuso Toivolan kanssa.

Tapani oli sivussa lauantaina Tanskan Herningissä pelatusta MM-lohkon ottelusta Yhdysvaltoja vastaan. Hän oli saanut Naisleijonien valmennusjohdolta luvan osallistua ystävänsä hääjuhlaan, joka meni pelaajan arvojärjestyksessä tällä kertaa MM-huippuottelun edelle.

Tapani pahoitteli syntynyttä kohua ja kertoi maksaneensa matkansa omakustanteisesti. Hyökkääjän ja Toivolan mukaan tapahtuma ei ole vaikuttanut joukkueen ilmapiiriin negatiivisesti.

–  Tällaista (kohua) ei tietenkään odotettu eikä tietenkään myös toivottu. Sillä tavalla tämä yllätti, miten iso kohu tästä tuli, Tapani sanoi maanantaiaamun jääharjoituksen jälkeen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tietenkään en toivo tällaista joukkueelle. En ehkä toimisi enää samalla tavalla, hyökkääjä jatkoi.

Toivola korosti, että päätös oli tehty yhdessä valmennuksen kanssa, mutta myönsi, että jatkossa vastaavanlaisia tilanteita on arvioitava tarkemmin.

– Varmasti tästä opitaan. Meidän tulee miettiä jatkossa tarkasti, miten tällaisiin asioihin suhtaudutaan, päävalmentaja sanoi.

Tapani on saanut usean vuoden ajan opetus- ja kulttuuriministeriön jakaman 10  000 euron urheilija-apurahan, kuten moni muukin naisleijona.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rankkaa arvostelua

Naisleijonien takavuosien pelaajasuuruudet Riikka Sallinen, Anne Haanpää ja Marianne Ihalainen arvostelivat sunnuntaina Ilta-Sanomien artikkelissa rankasti Tapania ja Naisleijonien valmennusta. Konkarikolmikko korosti, että huippu-urheilussa MM-kisaedustukseen pitää olla täysi sitoutuminen.

Haanpää kertoi lehdelle, ettei hän antaisi Tapanin pelata enää koskaan maajoukkuepaidassa.

–  Todella ikävä kuulla, että hän on tuota mieltä, mutta se on hänen mielipiteensä. Minä olen valmiina tuleviin otteluihin, Tapani sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomi taipui MM-kisojen avausotteluissa Kanadalle 1–4 ja Yhdysvalloille 1–6. Yhdysvaltoja vastaan Suomelta oli sivussa myös tähtihyökkääjä Petra Nieminen, joka oli pelikiellossa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi