play

Ott Tänak kaasutteli ykköseksi Sardiniassa, Kalle Rovanperä kasvatti MM-johtoaan – "Tavoitteena oli juuri tällainen kisa"

Hyundain Ott Tänak ajoi lauantaina kuusi pohja-aikaa ja jatkoi vahvaa menoa myös sunnuntaina. LEHTIKUVA/AFP

Hyundain Ott Tänak ajoi lauantaina kuusi pohja-aikaa ja jatkoi vahvaa menoa myös sunnuntaina. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Hyundain rallitalli ja Ott Tänak ottivat kauden ensimmäisen voittonsa MM-sarjassa sunnuntaina päättyneessä Sardinian osakilpailussa.

–  Tämä oli ehdottomasti iso voitto varsinkin tallin porukalle, mutta myös minulle itselleni. Alkuvuosi on ollut yhtä kamppailua, mutta nyt saimme vihdoin palkinnon kovasta työstä, viimeksi Rovaniemellä vuoden 2021 helmikuussa ykköstilaa juhlinut Tänak sanoi.

Virolaisen jälkeen toiseksi sijoittui Fordin Craig Breen minuutin Tänakia perässä. Hyundain espanjalaiskonkari Dani Sordo oli kolmas, ja Fordin Pierre-Louis Loubet nappasi uransa parhaan tuloksen sijoittumalla neljänneksi.

Toyotan Kalle Rovanperä ajoi Sardiniassa viidenneksi ja nappasi kisan päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta neljä lisäpistettä. Suomalaiskuskin MM-johto vankkeni Italiassa entisestään, sillä Hyundain Thierry Neuville on jäänyt suomalaisesta 55 pistettä. Tänak nousi sarjassa kolmanneksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Pakko olla ihan tyytyväinen. Saimme lopulta ihan hyvin pisteitä vaikeista lähtökohdista huolimatta. Tavoitteena oli juuri tällainen kisa ja siinä onnistuimme hyvin, Rovanperä totesi.

–  Loppukaudesta kun pisteitä lasketaan, niin myös tällaiset suoritukset ovat tärkeitä, aura-auton roolista perjantaina kärsinyt Toyota-kuski jatkoi.

Lapille pientä lohtua

Toyotan Esapekka Lappi sai pientä lohtua lauantain keskeytyksen jälkeen, kun pieksämäkeläinen oli Power Stage -pätkän neljänneksi nopein saaden kaksi MM-pistettä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Vauhti oli hyvää. Se oli positiivista tänä viikonloppuna. Analysoin eilen tarkasti ulosajon ja nuottivideolla kiveä ei näkynyt. Se oli kaivautunut nopeasti esiin muiden kuskien toimesta. Siinä mielessä voin antaa itselleni pienen synninpäästön, Lappi summasi.

WRC2-luokassa Fordilla ajava Jari Huttunen sijoittui kolmanneksi ja oli myös yleiskilpailussa komeasti kymmenes. Uransa ensimmäisen WRC2-luokan kisan kurvaillut Sami Pajari oli luokassa viides ja Eerik Pietarin en kuudes. Teemu Suninen keskeytti kahdesti ja jäi ilman pisteitä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi