play

Tappara-tykit osuivat vihdoin, TPS kaatui ensimmäisessä finaalissa

Kristian Kuusela (toinen vas.) teki Tapparan voittomaalin. LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen

Kristian Kuusela (toinen vas.) teki Tapparan voittomaalin. LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen

STT-Lehtikuva

Helpotuksen huokaukset kantautuivat Tampereen tuliterän areenan ylimmille riveille saakka, kun Tapparan runkosarjatykit Anton Levtchi ja Kristian Kuusela avasivat vihdoin pudotuspelien maalitilinsä keskiviikon ensimmäisessä SM-finaalissa TPS:aa vastaan.

Helpotus ei ollut pelkästään läpi pudotuspelien maaleitta tahkonneiden Levtchin ja Kuuselan, vaan koko ensimmäistä mestaruutta neljään vuoteen janoavan sinioranssin Tappara-katsomon.

Levtchi ampui ensin ylivoimalla isäntien 1–1-tasoituksen avauserän lopulla, ja Kuusela iski uransa 47. pudotuspelimaalin niin ikään ylivoimalla päätöserän puolivälissä.

Tappara otti lopulta ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen maalein 2–1 (1–1, 0–0, 1–0).

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Aikaisemmissakin sarjoissa oli paikkoja, mutta ei vain uponnut. Luulin jo, että käytin ne kaikki runkosarjassa. Tänään tuli onnenkantamoinen pienen pompun avulla, Levtchi totesi.

–  Erikoistilanteet nousivat tänään isoon rooliin ja niillä voitettiin. Jatkossa pitää olla vielä kovempi laitojen lähellä, että saadaan sieltä kiekkoja ulos.

TPS:ltä puuttui hampaita

TPS joutui lähtemään ensimmäiseen finaaliin ilman neljää runkopelaajaansa, kun kapteeni Juhani Jasu, Aarne Intonen, Eetu Liukas ja Samuli Vainionpää puuttuivat kokoonpanosta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Turkulaiset saivat siitä huolimatta finaalisarjaan unelma-alun, kun Pekingin olympiaturnauksen maali- ja pistepörssin voittaja Juraj Slafkovsky iski vieraat johtoon kahden miehen ylivoimalla reilun viiden minuutin pelin jälkeen.

Levtchi iski Tapparan tasoihin TPS-puolustaja Eemil Viron jäähyn aikana, ja myös Kuuselan laukaus kimposi epäonnisesti Viron varusteiden kautta ohi TPS-vahti Andrei Karejevin.

–  Semmosta se välillä on. Sekin onni pitää jatkossa ansaita. Pitää vain pelata paremmin, Viro sanoi.

–  Tänään jäi hampaankoloon oikeastaan kaikesta. Ei päästy näyttämään meidän parastamme. Pitää päästä jatkossa paremmin pelin päälle ja rummuttamaan omaa peliä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toinen finaaliottelu pelataan lauantaina Turussa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi