play

TPS ja PSS ovat jälleen vahvoilla naisten F-liigan mestaruustaistossa

TPS juhli mestaruutta viime keväänä tasaisen finaalisarjan päätteeksi. Lehtikuva / Mikko Stig

TPS juhli mestaruutta viime keväänä tasaisen finaalisarjan päätteeksi. Lehtikuva / Mikko Stig

STT-Lehtikuva

Edelliskaudella ensimmäistä naisten salibandyn SM-kultaansa juhlistanut TPS pyrkii toistamaan saman tempun lauantaina alkavalla F-liigan kaudella.

Kesän aikana aktiivisesti siirtomarkkinoilla toiminut turkulaisseura sai uusien nimien lisäksi kiinnitettyä avainpelaajiaan jatkosopimuksiin. Yksi allekirjoituksensa paperiin rustanneista kriittisistä palasista on joukkueen kapteenina toimiva Jenna Saario.

–  Turussa kaikki on kohdallaan. Meillä on vahva joukkue ja hyvä valmennustiimi, joten päätökseni jatkaa seurassa oli todella helppo, Saario toteaa.

Helpolla kultamitalit eivät turkulaisille tulleet, sillä PSS taisteli urhoollisesti vastaan aivan viimeisille sekunneille saakka. Huippujännittävä finaalisarja sai arvoisensa päätöksen, kun TPS kaatoi porvoolaiset seitsemännessä pelissä lukemin 2–1.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Mestaruutta on juhlittu nyt tarpeeksi, edessä on aivan uusi kausi. Olisi mukavaa, mikäli viime kaudesta saisi muutaman pisteen valmiiksi sarjataulukkoon. Kaikki lähtevät kuitenkin samalta viivalta liikkeelle, Saario linjaa.

Saario myöntää SM-tittelin puolustamisen olevan nuorelle joukkueelle täysin uudenlainen kokemus.

–  Joukkueeseen siirtynyt Ella Alanko-Salminen taitaa olla meistä ainoa, joka on kokenut vastaavan tilanteen urallaan. Uskon kuitenkin kaikkien asennoituvan kauteen oikealla tavalla. Tänäkään vuonna mikään muu ei kelpaa kuin mestaruus.

Haastaja kirkastamaan mitalia

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

PSS onnistui hallitsevan mestarin tavoin vahvistamaan joukkuettaan taitavilla pelaajilla. Toukokuussa seura ilmoitti hankkineensa kaksi maajoukkuepelaajaa, Daniela Westerlundin sekä Laura Mannisen.

–  Olemme jälleen vahvistuneet, meillä on hyvä meininki tällä hetkellä. Uudet hankinnat tuovat johtajuutta sekä kokemusta joukkueeseen, PSS-kapteeni Inka Lampinen toteaa.

Viime vuonna PSS oli yhden laukauksen päässä mestaruudesta kuudennessa finaalipelissä, kun Jasmin Saario täräytti tasatilanteessa pallon ylärimaan TPS:n jatkoaikavoittoon päättyneen ottelun viimeisillä minuuteilla. Lampinen vakuuttaa, että viime kauden pettymystä käytetään tulevaisuudessa voimavarana.

–  Ei se tappio enää takaraivossa kummittele, mutta kyllä se tuo menestysnälkää entisestään. Edessä on pitkä projekti, toivottavasti se huipentuu keväällä mestaruuteen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Paluu Suomeen kahdeksan Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen

Ison roolin PSS-puolustuksessa ottava Manninen on seurannut uuden joukkueensa otteita länsinaapurista käsin, missä hän on pelannut Ruotsin liigaa viimeiset kahdeksan kautta. Maajoukkuepaidassa 90 kertaa esiintynyt tähtipelaaja herätti kiinnostusta muissakin seuroissa, mutta PSS tarjosi parhaan kokonaisuuden.

–  Olen kesäisin treenannut PSS:n kanssa jo monen vuoden ajan. Joukkue on täynnä hyviä pelaajia, joten luotto menestykseen on sataprosenttinen, Manninen kertoo.

Lampinen peräänkuulutti johtajuuden merkitystä, jota 29-vuotias Manninen kokee tuovansa Porvooseen roppakaupalla.

–  Vaadin itseltäni paljon, mutta samalla myös joukkuekavereiltani. Silloin kun tehdään, niin tehdään kunnolla. Peli ei tässä vaiheessa ole vielä aivan valmista, mutta kovan työnteon kautta se löytyy varmasti.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi