Katso äänestyksen täydelliset tulokset: Neljännen kerran Vuoden urheilijaksi valittu Iivo Niskanen nousi Veikko Hakulisen rinnalle – "Joku voisi todeta, että taas tuo Niskanen"
Iivo Niskaselle tämä alkaa olla jo tuttua puuhaa. Hänet valittiin Vuoden urheilijaksi myös vuosina 2014, 2017 ja 2018. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Maastohiihtäjä Iivo Niskanen sai torstai-iltana mukavan syntymäpäivälahjan, kun hänet valittiin neljännen kerran Vuoden urheilijaksi ja palkittiin Helsingin jäähallissa järjestetyssä Urheilugaalassa.
Niskanen jätti Urheilutoimittajain liiton äänestyksessä toiseksi Wilma Murron ja kolmanneksi Topi Raitasen.
– Kiitoksia. Joku voisi todeta, että taas tuo Niskanen, olympiavoittaja hauskuutti kiitospuheessaan.
Niskanen antoi jo helmikuussa 2022 Pekingin olympialaisissa näytöt, jotka jättivät muille suomalaisille tavoiteltavaa. Hän saavutti 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun kultamitalin, pariviestin hopean Joni Mäen kanssa ja yhdistelmäkilpailun pronssin.
– Kimmoke 15 kilometrin kilpailun olympiavoittoon tuli jo vuonna 2014, kun hävisin ensimmäisen olympiamitalini 0,2 sekunnilla, Niskanen katseli Sotshin olympialaisten neljännen sijan suuntaan.
– Seuraava tilaisuus tuli Pekingissä. Halu oli olla maailman paras. Välillä tuli ekstramuuttuja eli korona. Tautia ei saanut saada, että pääsee edes maahan. Kiitos omalle rakkaalle vaimolle, että hän priorisoi asiat tavoitteeni eteen, Niskanen herkisteli.
– Kaikki meni loistavasti. Olin ennakkosuosikkien joukossa ja pystyin tekemään hyvän suorituksen.
Vuoden urheilija -äänestys 2022:
1) Iivo Niskanen, maastohiihto 2 563 pistettä (166 ykkössijaa)
2) Wilma Murto, yleisurheilu 2 305 (40)
3) Topi Raitanen, yleisurheilu 1 818 (7)
4) Lauri Markkanen, koripallo 1 775 (42)
5) Kalle Rovanperä, autourheilu 1 715 (28)
6) Kerttu Niskanen, maastohiihto 1 457 (1)
7) Mikko Rantanen, jääkiekko 1 191 (5)
8) Valtteri Filppula, jääkiekko 489 (7)
9) Kristiina Mäkelä, yleisurheilu 487
10) Krista Pärmäkoski, maastohiihto 329
11) Emil Ruusuvuori, tennis 274 (1)
12) Matti Mattsson, uinti 272
13) Venla Harju, suunnistus 235 (1)
14) Iivo Niskanen – Joni Mäki, maastohiihto 224 (7)
15) Lukas Hradecky, jalkapallo 221 (1)
16) Matti Suur-Hamari, lumilautailu 204
17) Lassi Etelätalo, yleisurheilu 174
18) Natalia Kuikka, jalkapallo 165
19) Artturi Lehkonen, jääkiekko 135
20) Santeri Kiiveri, alppilajit 120
21) Peppi Konsteri, keilailu 112
22) Harri Heliövaara, tennis 95
23) Arvi Savolainen, paini 79
24) Sinem Kurtbay – Akseli Keskinen, purjehdus 57
25) Glen Kamara, jalkapallo 20 (2)
26) Henna Blomroos, frisbeegolf 19
27) Emil Lindholm, autourheilu 17
28) Noora Antikainen, ampumaurheilu 11
29) Nea Kivelä, aerobic 7
30) Roosa Koskelo, lentopallo, Tomas Käyhkö, keilailu ja Kalle Samooja, golf 4
33) Santtu Raitala, raviurheilu ja Lauri Kerminen, lentopallo 3
35) Tuukka Taponen, autourheilu, Jukka-Pekka Vainionpää, pesäpallo ja Sakari Manninen, jääkiekko 2
38) Ari Huusela, purjehdus 1
Maailmancupissa Iivo Niskanen oli kolmas ja voitti normaalimatkojen maailmancupin. Molemmat sijoitukset ovat Niskaselle uran toistaiseksi parhaat.
– Kausi oli uran paras. En hävinnyt kyseisellä matkalla (15 kilometriä) kertaakaan. Olen siitä onnellinen, Niskanen alleviivasi.
Ennen Niskasta vain maastohiihtolegenda Veikko Hakulinen oli valittu Vuoden urheilijaksi neljä kertaa. Niskanen sai kunnian jo vuonna 2014 (yhdessä Sami Jauhojärven kanssa) sekä vuosina 2017 ja 2018.
– Neljä vuotta on pitkä aika edellisestä. Välille on mahtunut kaikenlaista, Niskanen muistutti.
Niskanen on saavuttanut kultamitalin kolmissa peräkkäisissä olympialaisissa. Hän täytti torstaina 31 vuotta ja kaavailee uransa jatkuvan ainakin vuoden 2026 olympialaisiin, jotka järjestetään Italiassa.
Iivo Niskanen (oik.) vastaanotti palkinnon vuosi sitten sen saaneelta uimari Matti Mattssonilta. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Maastohiihtomenestys on ollut perinteisesti valttia Vuoden urheilijaa valittaessa, mutta vuonna 2019 kunnian sai jalkapalloilija Teemu Pukki ja 2020 jalkapalloilija Lukas Hradecky. Vuosi sitten valittiin uimari Matti Mattsson, joka saavutti 2021 Tokion olympialaisissa pronssia.
Niskasen Pekingissä antaman esimerkin jälkeen suomalaisurheilijat tarttuivat toimeen kiitettävällä tarmolla. Taso ja saavutukset olivat laajat 2022 muutaman vaisumman ja koronapandemian pilkkoman vuoden jälkeen.
Kärkeen oli tungosta, joka toi niin lajien kirjon kuin urheilijoiden saavutustenkin osalta mieleen 1990-luvun lopun lihavat vuodet tai vuoden 2007.
Niskasen lisäksi vuoden 2022 suomalaismenestyjiin lukeutuivat esimerkiksi kaksi mitalia Pekingissä hiihtänyt isosisko Kerttu Niskanen, ralliautoilun maailmanmestaruuden voittanut Kalle Rovanperä, estejuoksun Euroopan mestari Raitanen ja seiväshypyn Euroopan mestari Murto.
Palloilijoista kunnostautuivat esimerkiksi jääkiekon Stanley Cupin voittajat Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen sekä koripalloilija Lauri Markkanen, joka johdatti Suomen maajoukkueen EM-kilpailujen puolivälieriin ja nousi Utah Jazzissa NBA:n tähtien joukkoon.
– Pekingin jälkeen piti näyttää varmalle, että olen taas tässä (Vuoden urheilijana), mutta millainen vuosi tulikaan suomalaisurheilijoille, Iivo Niskanen ihasteli muidenkin menestystä.
Urheilugaalan vuoden 2022 palkitut:
Vuoden urheilija: Iivo Niskanen
Vuoden valmentaja: Jukka Jalonen
Vuoden joukkue: Jääkiekon miesten maajoukkue
Vuoden nuori urheilija: Saga Vanninen
Vuoden läpimurto: Santeri Kiiveri
Vuoden esikuva: Wilma Murto
Suomen urheilun lähettiläs: Toni Kohonen
Elämänura: Risto Nieminen
Vuoden urheiluseura: Tampereen Ilves
Sykähdyttävin urheiluhetki: Wilma Murto taivuttaa Euroopan mestariksi
Suomen liikkuvin kunta: Kontiolahti
Vuoden urheilukulttuuriteko: Tampere-talon ja Kantelinen Companyn Lumikuningatar-jääbaletti
Suomen aktiivisin työpaikka: Arla Oy
Valio Akatemia: Sandstorm, Spirit Shakin' Cheerleaders ry
Moottoriurheilijoiden ja palloilijoiden asema Vuoden urheilijaa valittaessa on ollut heikko.
Rata-autoilija Keke Rosberg avasi tietä 1982, ja ralliautoilija Juha Kankkunen jatkoi 1993. Mika Häkkinen valittiin 1998 ensimmäisen F1-maailmanmestaruutensa jälkeen.
Ennen Pukkia ja Hradeckyä palloilijoista kunnian saivat jalkapalloilijat Sami Hyypiä (2001) ja Jari Litmanen (1995). Jääkiekkoilijoista ja koripalloilijoista ei ole valittu ketään.
Historian puhuttavin tapaus lienee vuodelta 1990, kun viidennen Stanley Cupinsa voittanut Jari Kurri jäi keihäänheiton Euroopan mestari Päivi Alafrantin taakse Vuoden urheilijaa valittaessa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi