Kolme SM-kautta ja viisi liiton pääsarjan mestaruutta kertoo Jokipoikien kultaisesta historiasta – Rikkaudesta on syöksytty kolmesti vararikkoon

Joensuun Kiekko-Pojat oli aikoinaan kaupungin kiistaton urheilukuningas. Rahaa satoi yleisöltä ja sponsoreilta, mutta sitä myös meni.

Kolme pääsarjakautta ja viisi I divisioonan eli nykyisin Mestiksen voittoa kertoo osaamisesta. Kolme konkurssia puolestaan tarinoi taloudellisesta uhkarohkeudesta.

^{Jääkiekkoilun} I divisioonan kausi 1988–89 oli Joensuussa täynnä odotusta. Koko 1980-luvun ajan oli Joensuussa uuden jäähallin myötä odoteltu täyttymystä ja liigaan nousua, mutta kevät oli aina tuonut pettymyksiä.

Jo kahdesti aiemmin oli Jokipojat punnertanut liigakarsintaan. Varsinkin keväällä 1983 karsinta edellisvuoden Suomen mestareita, Oulun Kärppiä vastaan oli ikimuistoinen. Katsomot pullistelivat, kun JoKP pakotti oululaiset viiteen otteluun.

– Olen kokenut aidointa rakkautta jääkiekkoon juuri noina jäähallin tulon jälkeisinä vuosina 1982–85. Yhteisöllisyys, lämmin tunnelma ja sisäiset kemiat toimivat. Nuori pojankloppi arvosti kaikkia loistavan harrastuksensa mahdollistajia. Jokainen katsoja, toimitsija ja kenttämies kuuluivat kaikki siihen pyyteettömään joukkueeseen, kehuu Joensuun kiekkoilun ykkösnimiin kuulunut Markku Kyllönen.

Hänen uransa kesti Jokipojissa yli 50 vuotta aina Pötkän junnuvuosista toissavuoden juniorivalmennuksiin asti.

^Kyllösen, Jon Fontasin ja Pekka Räsäsen ketju ihastutti, ja liigasta alettiin tosissaan puhua.

– Olihan se loistava ketju, vaikka myöhemmin kemiat toimivat minulla myös Rostislav Vlachin, Tero Arkiomaan ja ketjukavereiden Jonas Hemmingin ja Lubomir Kolnikin kanssa, Kyllönen muistelee.

Väliin mahtui skandaalejakin, kun päävalmentaja Kai Rosvall hyllytti kaikki tähtipelaajansa tärkeässä ottelussa näiden juhlittua kielloista huolimatta Kimmelin sambakarnevaaleissa.

Toisen kerran liigan ovea oli koputeltu keväällä 1987, mutta neljän joukkueen liigakarsinnassa KalPa säilytti pääsarjapaikkansa.

^{Kausi 1988–89} oli kuitenkin vielä lupaavampi. JoKP johti I divisioonaa koko kauden ajan ja kohtasi karsinnassa perinteisen liigaseuran Porin Ässät.

– 80-luvun puolivälissä aloittamamme yhteisön johtamisen strategiaohjelman päämääränä oli nousta liigaan 90-luvun alussa. Se toteutui vuotta aiemmin, emmekä olleet valmiita, myöntää JoKP:n toimitusjohtajana ja managerina noina vuosina toiminut Jukka Kostiainen, 67.

^Historian havinaa oli siinäkin anekdootissa, että kun porilaiset edellisen kerran vierailivat Joensuussa, pelattiin vuonna 1971 SM-sarjaa.

Tasapelissä ratkaisijoina olivat Jokipoikien kevään 1989 valmentaja Tapani Hämäläinen ja Ässien managerina saman kevään liigakarsinnassa ollut Veli-Pekka Ketola.

^1.3.1989 Joensuu repesi. Viides ottelu toi ratkaisun ja JoKP nousi SM-liigaan.

– Kun ajoin pelipäivän aamuna töihin, näin korttelin verran aamuyöstä alkaen Erä-Urheilun ennakkomyynnin alkamista odotelleita jääkiekkofaneja. Ja ne asuntovaunuissa jäähallin edessä yöpyneet. Silloin tajusin, että nyt ollaan tärkeän äärellä, Kostiainen muistelee.

^{Tämän jutun} kirjoittajakin ehti raportoida Karjalaiseen ennen kuin pelaajat uittivat minutkin juhlien jatkuessa Kimmelin allasosastolla:

”JoKP toteutti sen, mitä siltä odotettiin. Mihin sen uskottiin pystyvän. Joensuussa pelataan ensi talvena jääkiekkoilun SM-liigaa. JoKP hallitsi ratkaisevaa liigakarsintapeliään Porin Ässiä vastaan mestarin tavoin. Shampanja kuohui pukukopissa. Valmentaja Juha Eskelisen hiukset leikattiin. Lauri Mononen kävi kukittamassa päävalmentaja Tapani Hämäläisen. Juhlat jatkuivat läpi yön kaikissa Joensuun ravintoloissa, kaduilla ja kodeissa. Voittonsa 5–3 JoKP taisteli riemurinnoin yli 5 000 onnensa kukkuloilla olevan katsojan edessä. Tätä tunnelmaa ei lue lehdistä, ei kuullut radiosta. Se piti kokea, aistia paikan päällä.”

Vladimir Kyhos, Tero Arkiomaa, Jyrki Manninen, 3–0-maalin tehnyt Timo Turunen ja maalivahti Juha Jääskeläinen olivat juhlittuja sankareita. Ensimmäisenä joensuulaiskasvattina NHL:ään päässyt Markku Kyllönen seurasi saagaa kyynel silmässä rapakon takaa Winnipegin farmiseurasta Monctonista.

Samoin koko 1980-luvun Jokipoikia kannatelleet tehohyökkääjät Erkki Huttunen ja Jari Hämäläinen olivat jo liigassa, ”Hude” Huttunen KooKoossa ja ”Jirsi” Hämäläinen KalPassa.

– Silloin ei ollut nettiä ja puhelut kavereiden kanssa maksoivat maltaita. Olin silti hyvin selvillä, miten sarja eteni. Näin myös jälkikäteen valokuvia siitä käsittämättömästä huumasta, Kyllönen kertoo.

– Sinänsä huuman kokemattomuus ei harmittanut, kun samaan aikaan pikkupojan haaveeni oli toteutunut. Pidän Pohjois-Amerikan pelejäni urani kovimpina saavutuksina, hän jatkaa.

Nyt Kyllönen, 62, valmentaa Pohjois-Italiassa lähellä Trentoa ja Bolzanoa Eppanin junioreita.

^{Kauden 25} ottelussa Mehtimäellä kävi yli 84 000 katsojaa eli peliä kohti 3 360. Jokainen kolmesta Ässät-pelistä oli loppuunmyyty.

Tätä korkeammalle ei sen jälkeen ole päästy kuin kahdella liigakaudella. Ennätykseksi muovautui kausi 1991–92, jolloin 24 pelissä oli yhteensä 94 768 katsojaa keskiarvon ollessa 3 949.

^{Nousun arkkitehti} oli vuoden divarivalmentajaksi vuotta aiemmin valittu päävalmentaja Tapani Hämäläinen, jonka liigapesti kariutui kuitenkin syksyisen Tshekin-leirin huuruiseen jälkipyykkiin.

Ensimmäinen liigakausi olikin porilaisen Tapio Flinckin valmentamalle tulokkaalle paha paikka. 44 pelistä saatiin vain seitsemän voittoa ja neljä tasapeliä maalieronkin oltua karmea 109–220.

Liigakarsinnassakin osat vaihtuivat: Ässät nousi takaisin liigaan voittamalla Jokipojat suoraan kolmessa ottelussa maalein 17–10.

– Nousuun huipentunut Ässät-sarja vääristi ajatuksiamme. Ero liigaan oli paljon sitä isompi, Kostiainen miettii.

^{Oppia oli} silti saatu. Jokipojat vahvistui kahdella maailmantähdellä, Antonin Stavjanalla ja Rostislav Vlachilla. Varsinkin Stavjana oli todellinen kultakimpale, kaksinkertainen maailmanmestari ja MM-kisojen allstars-puolustaja.

– Olimme 80-luvun puolivälissä Litvinovissa leirillä. Päättäjäisbanketissa keskustelimme valmentaja Ivan Hlinkan kanssa, olisiko mitään mahdollisuutta saada pelaajia rautaesiripun takaa Joensuuhun. Hän sanoi, että yli 30-vuotias pelaaja voisi saada sikäläisen urheiluministeriön luvan tähän, Kostiainen kertoo.

Milos Tarant oli ensimmäinen vahvistus ja Jokipojat pari vuotta tshekkien hankinnassa edelläkävijänä. Hintalaatusuhde verrattuna saman tason suomalaisiin oli erinomainen. Sitten muutkin heräsivät ja Kimmo Auran avulla varsinainen pelaajatuonti alkoi.

Vlachin tulo puolestaan torpedoi paluuta haikailleen Erkki Huttusen uuden Joensuun-pestin. Huttusen monipuolisuus sentterinä oli 1980-luvulla nostanut hänet, Jari Hämäläisen ja Hannu Kapasen yhdeksi Suomen vaarallisimmista ketjuista, liigakin mukaan luettuna.

Jan Eysseltin valmentama JoKP voitti I divisioonan piste-ennätyksellään. Kauden 44 pelistä 37 päättyi punapaitojen voittoon ja sarjakakkonen, Oulun Kärpät hävisi peräti 14 pistettä. Voittaja nousi suoraan liigaan.

^{SM-liigakausi} 1991–92 oli edellistä koitosta hivenen parempi, mutta silti tuloksena oli sarjan viimeinen tila ja häviö Kiekko-Espoolle viidennessä karsintaottelussa.

– Molempia liigakausia olen miettinyt jälkikäteen valmennuksen vinkkelistä. Rakennusvaihe jäi kesken eivätkä kaikki vahvistukset palvelleet kokonaisuutta. Nousijalla oli vaikeutena pitkäjänteisyyden ja uskottavuuden puute, Joensuulla myös etäinen sijaintinsa. Pitkät pelimatkat olivat hankalia palautumisenkin takia, Kyllönen jatkaa.

– Saimme toisella liigakaudella ensimmäiseltä neljännekseltä vain kaksi pistettä. Loppukauden keskiarvolla olisimme säilyneet. Olen miettinyt, oliko Eysseltillä sittenkään tarpeeksi tietotaitoa Suomen liigasta. Emme olleet sarjan alkuun valmiita, Kostiainen miettii.

Vielä kerran (1992–93) JoKP ylsi I divisioonan voittoon ja pelasi kahtena keväänä 1993 ja 1994 liigakarsintaa. Paras into oli kannattajissakin jo laantunut eikä jälkimmäisellä kaudella ottelukeskiarvokaan noussut enää vajaaseen 2 400 katsojaan.

^{Kun edessä} siinsi jo Suomen ennätyksen tekevä 12 miljoonan markan konkurssi, olisi Jukka Kostiaisen kannattanut tarttua keväällä 1993 KalPan Juha Junnon ehdotukseen seurojen puolifuusiosta. Idän Sudet olisi pelannut Kuopiossa liigaa ja Joensuussa I divisioonaa.

Toisin kävi. Joensuussa päätettiin jatkaa yksin. Lopputulos oli synkkä. Lubomir Kolnikin ja Petri Matikaisen myynnistä saadut rahat eivät riittäneet alkuunkaan. Pelaajaoikeuksien käyttö lainojen vakuutena oli ”maan tapa”, mutta käytännössä konkurssiriidoissa arvottomia vakuuksia.

– Kun emme nousseet kolmatta kertaa liigaan, oli kuorma kasvanut liian isoksi ja tulevaisuuden näkymät synkentyneet, myöntää Kostiainen.

12,5 miljoonan markan konkurssin suurin syy oli pelaajien arvon lasku. Vahvistukset oli kahdesti jouduttu ostamaan liigaan kalliilla. Yli varojen oli seurassa eletty muutenkin kuin pelaajapalkkioiden suhteen: palkatun henkilökunnan määrä ja valuuttalainojen kurssitappiot olivat iso menoerä.

Vaikka seuraa vuosikaudet johtanut Keijo Tervo oli pumpannut omaa ja rakennusliikkeensä rahaa Jokipojille miljoonia markkoja ja Matti Virtaala tukenut Abloyn kautta seuraa koko 1980-luvun ajan, ei mikään riittänyt.

^{Konkurssin jälkeen} toiminta jatkui 2. divisioonassa nimellä Kiekko-Karhut. Joensuulaisen jääkiekkoilun toinen konkurssi toteutui 6. heinäkuuta 2001, jolloin yli kahden miljoonan markan velkataakka realisoitui.

Syksystä 2004 seura on pelannut yhtä uuden konkurssin jälkeistä vuotta Iukuun ottamatta divisioonasta Mestikseksi muuttuneessa liiton ylimmässä sarjassa, jonka mestaruuden se voitti keväällä 2010. Samalla se pelasi toistaiseksi viimeisen liigakarsintansa, jossa Tampereen Ilves oli parempi otteluvoitoin 4-1.

Jokipoikien taustayhtiö Hokijoki Oy teki puolestaan seuran historian kolmannen konkurssin keväällä 2014.

Vuonna 2020 Jokipojat ja Karjalan Kopla yhdistyivät ja nimi palautettiin Joensuun Kiekko-Pojiksi.

^{Tulevaisuutta} ajatellen on Jokipoikia ympäröivä yhteiskunta hyvin erilainen kuin 1980-luvun kultaisina vuosina. Kataja Basket ja Joensuun Maila taistelevat samoista liike-elämän tuista, kun tuolloin JoKP sai huseerata yksinään kaupungin kunkkuna.

Myös taistelu yleisöstä ei ole enää yhtä helppoa. Tietokoneen ruudulle piirtyvät ottelutapahtumat asiantuntevine selostuksineen ovat laajuudessaan täysin eri maailmasta kuin Kari Saarenpään radioselostukset yli 30 vuotta sitten.

– Peli on kuitenkin paikan päällä elämys. Samaa tunnetta ei saa näyttöpäätteen ruudulta, Kyllönen vakuuttaa.

– Halliin tullaan, kun tuote on kunnossa ja menestystä luvassa. Tämän ovat huomanneet Joensuussa kaikki urheiluseurat, Kostiainen muistuttaa.

^{Kyllönen vakuuttaa} Joensuun olevan yhä myös jääkiekkokaupungin, mutta puhuttaessa liigasta tarvitaan kärsivällisyyttä ja pitkäjänteistä pääomaa.

– Liiga ja Mestis ovat näivettyneet liigan oltua pitkään suljettu. Toivottavasti järki on palannut päättäjille.

– Meidän aikanamme liigan ja liiton yhteistyö oli paljon tiiviimpää. Nytkin joensuulaisten pitäisi verkostoitua laillamme vaikuttamaan niihin pöytiin, joissa suomalaista jääkiekkojärjestelmää muokataan, Kostiainen sanoo.

Hän toivoo Suomessa havahduttavan liian suuren SM-liigan mahdottomuuteen. Jos sen sijaan muodostettaisiin A- ja B-liiga saman organisaation alle, ei putoaminen A-liigastakaan olisi kohtalokasta vaan siinä laskeuduttaisiin kuilun sijasta takaisin ponnahduttavalle trampoliinille.

Karjalainen täyttää 150 vuotta 2.10.2024. Tämä juttu on yksi juhlalehtemme jutuista.