play

Bottas taisteli loppuun ajetuilla renkailla palkintopallille – "Viimeiset kaksi tai kolme kierrosta tuntuivat enemmän rallilta Suomen Lapissa"

Valtteri Bottas nousi neljännen kerran tällä kaudella palkintokorokkeelle. Lehtikuva/AFP

Valtteri Bottas nousi neljännen kerran tällä kaudella palkintokorokkeelle. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Mercedeksen Valtteri Bottas sai vastoinkäymisten sävyttämälle viikonlopulle komean lopun, kun suomalainen nousi neljännen kerran tällä kaudella palkintokorokkeelle formula ykkösten Steiermarkin gp:n jälkeen. Bottas piti Itävallan Spielbergissä Red Bullin Sergio Perezin takanaan ja sijoittui Red Bullin Max Verstappenin ja Mercedes-tallitoveri Lewis Hamiltonin perässä kolmanneksi.

Bottas sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen, kun hän aiheutti perjantain harjoituksissa vaaratilanteen menettäessään autonsa hallinnan varikkosuoralla. Aika-ajojen kakkostila vaihtui viidenteen lähtöruutuun.

Yhden varikkopysähdyksen taktiikka nosti Bottaksen Perezin edelle, mutta kaksi kertaa tuoreet kumit hakenut Perez pääsi päätöskierroksella aivan suomalaisen kantaan kiinni.

–  Näin hänet peileistä kierroksen alussa, kun eroa oli 1,5 sekuntia. Kierroksen lopussa hän oli puolen sekunnin päässä, mutta täällä ei voi ohittaa kakkos- ja kolmossektoreissa, joten tiesin selviäväni, kun ajoin ykkössektorin virheittä, Bottas kertasi kisan loppuhetkiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Viimeiset kaksi tai kolme kierrosta tuntuivat enemmän rallilta Suomen Lapissa kuin formula ykkösiltä Itävallassa. Renkaista ei ollut enää mitään jäljellä, joten olen iloinen, että pysyimme edellä, Bottas sanoi.

Verstappen dominoi alusta loppuun

Koko kisaviikonloppu Red Bullin nimikkoradalla sujui isäntätallin komennossa. MM-sarjan kärki Verstappen oli nopein yhtä vaille kaikissa harjoituksissa, vei aika-ajoissa paalupaikan ja johti sunnuntaina kilpailua kaikki 71 kierrosta.

Verstappen on voittanut Red Bullin kotiradalla kolmesti (2018, 2019 ja 2021). Samaan on aiemmin kyennyt vain ranskalainen Alain Prost (1983, 1985 ja 1986). Tämä kauden neljästä edellisestä kisasta Verstappen on voittanut kolme.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Voin todella tuntea sen, että heillä on enemmän suoranopeutta. Red Bull on ollut kaikkialla nopea. Luulen, että meidän täytyy hyväksyä heidän olevan nyt edellä ja käyttää sitä motivaationa, Bottas pohti.

Räikkönen näytti ajamisen mallia

Kimi Räikkönen osoitti tänäkin sunnuntaina, että konkarikuljettajan kisavauhti on aivan eri luokkaa aika-ajovauhtiin verrattuna. Räikkönen käänsi kauden heikoimman aika-ajosuorituksensa (18. sija) viittä vaille pistesijaksi. Alfa Romeon suomalaiskuski nousi jo kahden ensimmäisen kierroksen aikana kuusi sijaa ja oli kolmannen kerran tällä kaudella 11:s.

–  Renkaat pysyivät hyvässä kunnossa koko kisan. Olisimme hyötyneet enemmän, jos kisa olisi ollut vielä pidempi. Meidän pitää löytää autoon lisää nopeutta. Jo kymmenys kierroksessa tekee kisan mitassa suuren eron. Teimme mitä voimme, mutta jäimme yhden sijan vajaaksi, Räikkönen sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Samalla radalla ajetaan ensi viikonloppuna uudelleen, koska Steiermarkin gp korvasi matkustusrajoitteiden takia siirretyn Turkin gp:n. Ensi sunnuntaina radalla ajetaan Itävallan gp.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi