play

Voittaneen HIFK:n pelissä sattui ja tapahtui JYPin kiriessä – "Maalin peli"

HIFKn Julius Nättinen ja JYPin Ville Ottavainen (oik.) jääkiekkoliigan ottelussa Helsingissä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

HIFKn Julius Nättinen ja JYPin Ville Ottavainen (oik.) jääkiekkoliigan ottelussa Helsingissä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

STT-Lehtikuva

HIFK ylsi jääkiekon Liigassa vaikeimman kautta 4–2-voittoon sitkeästi taistelleesta JYPistä. Kotijoukkue koki vieraiden kiritasoituksen kahdesti. Vasta 54. minuutilla helpotti hieman, kun Julius Nättinen päätti Otto Salinin biljardisyötöllä alkaneen karkumatkansa 3–2-maaliin.

–  Tunnetta ja kamppailua, jopa vuoristorataa välillä. Ei menetetty malttia eikä keskittymistä, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen kertoi.

Ajoittain helsinkiläisisäntien otteet näyttivät vapautuneilta, sillä kiekko liikkui näyttävästi pelaajalta toiselle. Ketsuppipullon korkki kuitenkin jumitti, vaikka Juha Jääskä avasikin avausjaksolla sesongin maalitilinsä illan ensimmäisellään ja Sebastian Dyk kohensi ylivoimaprosenttia kakkosjaksolla.

Pelissä riitti paljon muutakin puheenaihetta, muun muassa paitsiolta tuoksunut mutta säännön 183.1:n mukaan hyväksytty Juuso Puustisen 1–1-tasoitus ja Nashville Predatorsin kesän ykkösvarauksen Joakim Kemellin näppärä 2–2-osuma. Oma lukunsa oli aina kriittisen kotiyleisön reaktiot, jotka tiistaina olivat voittopuolisesti aplodeja kaukalotapahtumille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Laadukas peli, erittäin pienestä kiinni – maalin peli. Ylpeä joukkueesta, pystyttiin erä erältä parantamaan, JYPin päävalmentaja Jukka Rautakorpi kiteytti.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi