play

Wilma Murto kolmas Lausannen Timanttiliigassa: "Ehkä vähän väsynyt on kaikesta"

Wilma Murto oli kolmas Lausannen Timanttiliigan kisassa. Kuva Münchenin EM-kisoista. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Wilma Murto oli kolmas Lausannen Timanttiliigan kisassa. Kuva Münchenin EM-kisoista. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Tuore seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto sijoittui kolmanneksi Timanttiliigan Lausannen seiväskoitoksessa perjantai-iltana. Murto taivutti tuloksen 460.

Murto avasi iltansa ylittämällä 435 ensimmäisellään, ja 450 ylittyi toisella. Seuraava korkeus eli 460 ylittyi ensimmäisellä ja Murto oli kisan kärjessä. Korkeus 470 oli kuitenkin suomalaistähdelle liikaa, ja kun Slovenian Tina Sutej ja Australian Nina Kennedy selvittivät korkeuden, sijoittui Murto kolmanneksi Timanttiliigassa toisen kerran urallaan. Sutej otti kisan voiton, kun 478 ei kärkikaksikolta ylittynyt.

–  Ehkä vähän väsynyt on kaikesta reissaamisesta ja muusta, mitä tähän viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut, Murto mietti C More -kanavan haastattelussa.

–  Luulen, että kaksi viikkoa sitten olisin ollut aika tyytyväinen, jos olen Timanttiliigassa kolmas ja hyppään 460. Mutta ehkä tuo (EM-finaalin voitto- ja SE-tulos) 485 vähän siitä syö... Odotan (nyt) itseltäni enemmän ja toivon enemmän, ja toivotaan loppukauteen vielä hyviä tuloksia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Murto kilpailee seuraavaksi Ruotsi-ottelussa 3.–4. syyskuuta Helsingissä.

Etelätalo herätteli kroppaa ja sai "sen kasikymppiä sentään"

Keihäänheiton EM-pronssimies Lassi Etelätalo sijoittui Lausannen illassa viidenneksi tuloksella 80,17. Toni Keränen oli kahdeksan heittäjän joukossa seitsemäs tuloksella 77,18.

Etelätalon viiden heiton sarjaan mahtui lisäksi kaksi yliastumista sekä tulokset 74,55 ja 76,19. Kasikymppinen ylittyi kolmannella kierroksella. Keränen heitti illan parhaansa neljännellä kierroksella.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Viime sunnuntaina Münchenissä EM-mitalistiksi ennätyksellään 86,44 taistellut Etelätalo kuvaili C More -kanavan haastattelussa, kuinka "vähän oli kroppa väsynyt ja kesti pitkään saada se hereille".

–  Mutta olihan tämä hieno kilpailu, vaikka oma tulos ei ollut niin hyvä. Kesti aika pitkään herätä, pari ekaa heittoa ja verryttely oli tosi surkeaa. Mutta sai sen kasikymppiä sentään, ihan ookoo, sanotaan näin, Etelätalo kommentoi C Morelle.

Kisan voitti ensimmäisellään komeasti 89,08 heittänyt Intian olympiavoittaja Neeraj Chopra.

Mäkelä jäi alle 14 metrin

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kolmiloikan EM-hopeanainen Kristiina Mäkelä loikki parhaallaan 13,99 ja sijoittui seitsemänneksi Lausannessa. Voiton otti tuloksella 15,31 Venezuelan tähtiloikkaaja Yulimar Rojas.

Münchenin EM-kisoissa Suomen ennätyksen 14,64 kirjannut Mäkelä pomppi Lausannessa ensin 13,19 ja toisellaan lopulta parhaakseen jääneen 13,99. Kolmella viimeisellä kierroksella Mäkelä loikki lukemat 13,65, 13,61 ja 13,83.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi