Kotijoukkue Bulgaria lopulta liian vahva Suomelle EM-lentopallossa
Joel Banksin luotsaama Suomen miesten lentopallomaajoukkue pelaa EM-turnauksen toista alkulohkopeliään Bulgariaa vastaan. Kuva: Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
Suomen miesten lentopallomaajoukkue hävisi EM-alkulohkossaan Varnassa torstai-iltana lohkoisäntä Bulgarialle 1–3. Suomella on kahdesta pelistä voitto ja tappio, seuraavaksi vastassa on lohkon ykkössuosikki Slovenia perjantaina.
Suomi hävisi ottelun kaksi ensimmäistä erää niukasti 26–28 ja 25–27, mutta pelasi erinomaisen kolmannen erän voittaen sen selkeästi 25–15. Neljännessä erässä Bulgaria oli kuitenkin kiivaasti kannustaneen kotiyleisönsä riemuksi jälleen vahva, erä isännille 25–16. Avausottelunsa Espanjalle hävinnyt Bulgaria sai näin voittotilinsä auki.
– Hävisimme, mutta näin paljon positiivisia juttuja pelissämme. Ero joukkueiden välillä oli minimaalinen kolmen erän ajan, olen ylpeä joukkueesta. Teimme paljon hyviä asioita, Suomen päävalmentaja Joel Banks totesi Ylen tv-haastattelussa.
– Meillä ei ole (tarpeeksi) tasaisuutta näin korkealla tasolla. Bulgarian jätkät pelaavat huomattavasti kovemmalla tasolla seurajoukkueissaan kuin meidän pojat. He ovat kehityksensä huipulla, me olemme vasta aloittamassa, nuorentuneen ryhmän kanssa Varnassa menestystä tavoitteleva Banks jatkoi.
Perjantaina vastus kovenee vielä, sillä Slovenia eteni viime vuoden MM-kisoissa välieriin ja on ottanut kolme EM-hopeaa neljistä edellisistä kisoista.
– Otamme tästä (tappiosta) kaiken positiivisen, ja teemme kaikkemme palautumisen eteen. Akut on ladattava, koska Slovenia-peli on varhaisottelu (Suomen aikaa kello 17.30), Banks totesi lähtökohtia vaikeaan otteluun.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi