Lauantai, 17.8.2019 
Verneri
Maakunta

Onko Suomi digitalisaation maksumies?

  • Karjalainen
  • Mikko Makkonen

Suomen poliittinen johto ei ymmärrä digitalisaation merkitystä ja kokoluokkaa, sanoo Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset ry:n uusi toiminnanjohtaja Mika Helenius.

- Meillä on osaaminen olemassa, mutta teemme vääriä asioita.

Suomessa ei Heleniuksen mukaan panosteta tarpeeksi ohjelmisto-osaamiseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Esimerkiksi Yhdysvalloissa 40 prosenttia kaikista investoinneista on jo ohjelmistoinvestointeja, ei siis pelkkää siltatyömaata ja infraa.

Pian ollaan tilanteessa, että kaikki ohjelmistot ja järjestelmät ja nettiympäristöt ostetaan ulkomailta. Ja silloin ei puhuta pikkurahoista.

- Ei tietojärjestelmiämme voi antaa ulkomaiseen omistukseen. Kohta ei ole varaa pyörittää koko maata, jos niin päästetään tapahtumaan.

Heleniuksen mukaan ratkaisu ongelmaan olisi koulutuspolitiikan muokkaus.

- Tiede ei ole pyhä lehmä ja pappien asia. Se tulee voida kyseenalaistaa, Helenius paukuttaa.

Hän haluaisi, korkeakouluja alistettaisiin nykyistä vahvemmin yritysmaailman tarpeiden palveluun perustutkimuksen kustannuksella.

- Allokoimme koulutuksen resursseja väärin. Koulutus painottuu liikaa tieteeseen ja perustutkimukseen, ei innovaatioihin.

Koulutuksen painottuminen pelkkään tiedon omaksumiseen, sen sijaan että keskityttäisiin uuden rakentamiseen on Heleniuksen mielestä mennyttä maailmaa.

- Tarvitsemme uusia rakenteita, emme vanhojen rakenteiden nimeämistä uudella tavalla. Tarvitsemme ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat.

Aiheesta lisää maanantain Karjalaisessa.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa