Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa
Viihde

Kari Ketonen voisi olla psykoterapeutti - "Minulla on se Valviran lupa vielä"

  • Aaro Virolainen

Muun muassa Putouksesta tuttu Kari Ketonen, 45, voisi avata psykoterapeutin vastaanoton, mutta mieluummin hän hyödyntää toista ammattiaan työssään näyttelijänä ja toisinaan kollegoidensa ammatillisena tukena.

Teatterikorkeakoulun jälkeen Ketonen oli työtön ja masentunut. Hän meni reichilaiseen kehopsykoterapiaan, kouluttautui itsekin ja sai ylemmän erityistason pätevyyden 2008.

– Tietääkseni minulla on se Valviran lupa vielä. Kun en ole tehnyt sitä työtä, niin en kai ole tehnyt virhettäkään.

Freudin oppilaan Wilhelm Reichin myöhempien vaiheiden työ on Ketosen mielestä kyseenalaista mutta tämän terapiamenetelmä on käyttökelpoinen.

– Mindfulness tarjoilee saman niin, että olet vain enemmän läsnä ja elämäsi tulee paremmaksi.

Ketosta terapia auttoi käsittelemään tunteita, joita oli vaikea kohdata. Polku on vaikea eivätkä ongelmat kadonneet, mutta nyt asioilla on nimet ja ne sijoittuvat maailmaan, joka on jäsenneltävissä.

– Sen neljän vuoden aikana oikeastaan vasta opin ajattelemaan. En minä oppinut ajattelemaan koulussa, teatterikoulussa enkä edes armeijassa, hän sanoo.

Kari Ketonen sanoo olevansa puoliksi pohjoiskarjalainen. Hän vietti lapsena kesiä mummolassa Nurmeksen Porokylän Ristivaarassa, josta äiti on kotoisin.

Lisää aiheesta:

Näyttelijä Kari Ketonen: "Voit tehdä karismalla mitä tahansa"

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa