play

Toimintaa, jolla on merkitystä

Toimitus

Noora Kähkönen kokee olevansa oikealla alalla. Nuorisotyönohjaajana Joensuun seurakunnassa toimiminen on sitä, mitä hän haluaa tehdä. Nimenomaan varhaiskasvatuksen puoli on sitä ominta.
– Olen siitä vilpittömästi innostunut ja kiinnostunut, Kähkönen miettii.
Työssä viehättää se, että se on pitkälti yhdessä tekemistä. Esimerkiksi kokkikerhoja suunnitellaan yhdessä kerho-ohjaajien kanssa.
Myös nuorten omia mielenkiinnonkohteita kuulostellaan ja toteutetaan niitä mahdollisuuksien mukaan.
Kähkösen mukaan kirkon nuorisotyötä ei voi kuvata tavoitteelliseksi. Sen sijaan se on merkityksellistä.