Torstai, 18.10.2018 
Säde, Satu
Musiikki

Kesän kansanmusiikkisatoa

  • Suonna Kononen
Frigg. Vasemmalta Tero Hyväluoma, Antti Järvelä, Tuomas Logrén, Alina Järvelä, Petri Prauda, Tommi Asplund ja Esko Järvelä. Frigg. Vasemmalta Tero Hyväluoma, Antti Järvelä, Tuomas Logrén, Alina Järvelä, Petri Prauda, Tommi Asplund ja Esko Järvelä.
Frigg auraa maailmalla V-tyylillä suomalaisen uuskansanmusiikkiosaamisen käyntikorttina. Uusi albumi paiskataan käyntiin Tuomas Logrénin musiikillisella vitsillä, joka kasvaa vitsiä suuremmaksi. Miltä Rolling Stones kuulostaisi kansanmuusikoiden soittamana? Vierivä (The Rolling Sottische) -kappaleelta selvästikin.

Polka V

Norjalaiset vahvistukset kokoonpanostaan tiputtanut Frigg on Polka V:llä totutussa vauhdissa. Neljän viulistin eturintamaa (Tommi Asplund, Tero Hyväluoma, Alina Järvelä, Esko Järvelä) komppaavat Tuomas Logrén kitarassa ja dobrossa, Petri Prauda mandoliinissa ja citternissä ja Antti Järvelä kontrassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Friggin kaltaisten taitavien bändien ohjelmisto on helposti näyttötutkintokaahausta ja itsetarkoituksellista synkooppiryteikköä, mutta yllätys yllätys, Polka V:llä on biisejäkin. Antti Järvelän säveltämän Bö! -kappaleen melodiassa on sellaista sensibiliteettiä, että siitä saisi popgenreenkin sovittamalla ja sanoittamalla vaikka mitä. Tero Hyväluoman Elinan ja Teron häävalssi liittyy suomalaiskansanmuusikoiden hääsävellysten sarjaan, eikä siellä häpeä.

Friggissä pohjoiskarjalaista lippua heiluttava Tuomas Logrén lähettää terveiset kotikulmilleen sävellyksellä Vuodet Rääkkylässä (The Years In Rääkkylä). Kappale lontustelee liikkeelle matalalla bassointrolla kuin väsynyt työhevonen, mutta tummista tunnoista edetään kauniisti duurin ja mollin välillä kaartelevaan melodiaan, jossa on huomattava annos ameriikan bluegrassmeininkiä. Soolot Logrén soittaa sekä kitaralla että dobrolla.

Nyt, kun kuulokkeissa hehkuu Pekka Saarikorven (Pohjois-Karjalassa vaikuttaneita hänkin, Joensuun konservatorion rumpuopettajana) vierailevien sutirumpujen päällä keinuva Teppo’s Waltz, Esko Järvelän sävellys, totean että kyllä kansanmusa on ihanaa. Autotune-jodlauksen ja synteettisen pop-saastan maailma on kaukana...

Autio huvila

Kardemimmit on suomalaisen kantelemusiikin pitkänmatkalaisia, vaikkei sitä yhtyeen nuorista naisista päällekatsoen arvaisi. Jo vuonna 2004 tämä neljän laulaja-kanneltajan joukko valittiin Kanteleliiton vuoden kanteleyhtyeeksi. Se, että kvartetista löytyy Pokelan musiikkisuvun perinteitä jatkava Maija Pokela, tuskin asiaa haittasi.

Levyjä Kardemimmit on tehnyt rauhallisesti, Viira julkaistiin 2006 ja Kaisla 2009. Autio huvila on kolmas, ja sillä yhtyeen laulusoundi, kanteleensoitto ja erilaisista lähteistä ammentava ohjelmisto ovat onnistuneessa balanssissa.

Kardemimmien juttu ei ole jalkaa polkeva räväkkyys, ei sen pohjalaisen uhoavissa tai itäisissä Miinan laulu -tyyppisissä ilmenemismuodoissaan. Meininki on hillittyä ja kaunista, ei kuitenkaan arkaa ja haparoivaa pitsinnypläystäkään.

Levyllä on muutamia traditionaalisia tekstejä, mutta niiden ”tämän kylän ämmät”- ja ”en mie taho renkipoikaa” -maailmankuva joutaisi rikkalapiolla pihalle, niin hienosti toimivat Kardemimmien omat tekstit ja sävelletyt runot.

Leeni Wegeliuksen Kalpea valo ja hänen siskonsa Annan kanssa kirjoittama Muukalainen ovat tyylikkäitä tekstejä, joissa kaipaamisen ja rakkauden tuntoja kuvataan alleviivaamatta, raikkain vertauksin. Tällaista lisää, mimmit!

Nimikappale on pysäyttävä, levyn äänittäjä-miksaaja-tuottaja Antti Järvelän sävellys Lauri Pohjanpään runoon. Toteutuksessa on suomalaiselle kansanmusiikille tuiki harvinaista gotiikkaa, tshehovilaisia lukinseittejä ja Virgin Suicides -elokuvan vastavaloa.

Murhaballadeja

Murhista ja väkivallasta kertovat tarinalaulut ovat kansanlaulun arkkityypeistä yksi. Nyt murhaballadien kimpussa ovat Suomen kansanmusiikin grand old man ja pisimmälle päässyt haitaristi.

Black Sabbath -maisella kirkonkellojen kumulla alkavan levyn tarinat ovat verkkaisia ja pitkiä, levyn lyhinkin yli kuuden minuutin kellottuva. Mukaan mahtuu pohjalaista uhoa ja itäistä itkuvirttä.

Helsingin Musiikkitalossa konsertissa taltioidun levyn erikoisuus on Murha Musiikkitalossa, jonka Laitinen ja Pohjonen improvisoivat yleisön edessä. Laitinen yltää peräti loirimaiseen vyörytykseen.

Pohjonen se jaksaa loistaa. Keisari Aleksanterissa haitari soi kuin polkuharmooni, musette, kirkkourku, posetiivi...

Fiddle Feast

Viulisti Piia Klemola tuli suuremmalle kansanmusiikkiyleisölle tutuksi Pauli Hanhiniemen Hehkumo-kokoonpanosta. Fiddle Feast -levyllä kuullaan musiikkia kentän toisesta ääripäästä.

Timo Alakotilan 13-minuuttinen Work-sävellys lähestyy kamarimusiikkikonserttoa ja Eero Grundströmin tekemä 16-minuuttinen Jumalantauti on melkoinen taidepläjäys sekin. Materiaali peräytyy Klemolan tohtorintutkintokonsertteihin.

Piia Klemola & Co on neljän viulistin kokoonpano ja vastaa ideana huuliharppubändi Svängiä, harmonikansoittajien Accordion Tribea, miksei sellobändi Apocalypticaakin. Kun Fiddle Feastin viulujuhlissa ovat mukana oktaavi- ja viisikieliset viulut, syntyy paksu ja lavea soundi, jonka tekstuureissa kuulee välillä sellon ja borduunaa murisevan jouhikonkin sävyjä, esimerkiksi Karjasoitto- ja Pollonesse -tradeissa tai Grundströmin Sokeana-teoksessa.

Unilintu

Kirjava lintu -kokoonpano vie suomalaista uuskansanmusiikkia runollisen laulelman ja kahvilafolkin suuntaan. Ollaan samalla jatkumolla, jolta löytyvät Pihasoittajat ja vaikkapa jyväskyläläinen Riku Keskinen Entente ja helsinkiläinen Metrofolk.

Primus motoreiden, kosketinsoittaja Juha Kujanpään ja laulaja Minsku Tammelan sävelkieli on vaivatonta ja notkeaa, kääntöpuolena välillä hieman harmitonta ja korviin tarttumatontakin. Rupattelevista biiseistä kuulee mukavalla tavalla, että sävellykset ovat pianon ääressä mietiskellen syntyneitä.

Toteutus on taitava, kokoonpanossa mukana muun muassa Friggin Tommi Asplund. Ja kuten Frigginkin uudelle levylle, tännekin mahtuu häävalssi, Tian ja Antin häävalssi.

The Last Gathering

Arja Kastinen on suomalaisen kantelemusiikin tunnustettuja minimalisteja, improvisoijia ja heittäytyjiä. Without A Net, ”Ilman turvaverkkoa” oli nimeltään eräs Grateful Dead -yhtyeen levy, ja samalla tavalla voisi otsikoida Kastisen tuotantoa.

Kansanmusan harrastajalle The Last Gathering on loppuillan tai alkuyön kuunneltavaa, meditatiivista musiikkia, joka jollain ihmeen kaupalla väittää hahmottomuuden tai pitkäpiimäisyyden karikot. Säveltäjänä Kastinen käyttää Arvo Pärt -tyyppisiä ratkaisuja, kellojen kilinää muistuttavia, toistuvia nuottikimppuja. Syntyy meditatiivinen tintinnabuli-efekti.

Yhdessä kappaleessa humisee taustalla selvästikin hyvin vetävä saunankiuas. Hyvin lämmitetty kantelesauna!