play

Isiensä tyttäriä ja poikia

Jemina (vas.) ja Selina Sillanpää tekivät ensilevytyksensä jo 90-luvun alussa isänsä Seppo Sillanpään lastenmusiikkilevyillä.

Jemina (vas.) ja Selina Sillanpää tekivät ensilevytyksensä jo 90-luvun alussa isänsä Seppo Sillanpään lastenmusiikkilevyillä.

Suonna Kononen

JEMINA & SELINA SILLANPÄÄ & TIM RIES
Rajamailla
Texicalli

Suomalaisen mandoliinin gurun Seppo Sillanpään monilahjakkaat tyttäret Jemina ja Selina ovat julkaisseet levyjä nimellä Band’o. Nyt kömpelö bändinnimi on heitetty mäkeen.
Rajamailla-albumi on syntynyt saksofonisti Tim Riesin tuottamana. Rolling Stonesin keikkakokoonpanoon kuuluva fonisti ihastui naisten musikaalisuuteen Suomen-reissullaan.
Rajamailla on amerikkalaisesta folkista, länsirannikon laulaja-lauluntekijämusiikista ja modernista bluegrassista ammentavaa fuusiota. Suomenkieliset biisit ovat Sillanpäiden kirjoittamia ja sopivat tekijöidensä suuhun. Turha sanoakaan, että vuoro- ja stemmalaulanta käy kuin Leenulta, Liinulta ja Tiinulta.
Tuotantoon on paneuduttu ja taustalla soittavat maan tämän hetken arvostetuimmat nuoremman polven musikantit Marzi Nymanista Jaska Lukkariseen. Monta kokkia, mutta ilmava lopputulos, kuten esimerkiksi järisyttävän hienossa nimilaulussa, jonka Tim Riesin lyhyt, emotionaalinen soolo nostaa kympistä kymppi plussaksi.
SUONNA KONONEN
Harras ja pehmeä
Anna Puu
Antaudun
Sony Music

Anna Puun kolmas levy on naisen tasapainoisin kokonaisuus tähän saakka. Tuntuu, että viimeistään nyt Puu on löytänyt itselleen sopivan viitekehyksen.
Biisintekijät ovat tutut: Knipi, Lasse Kurki ja Jukka Immonen. Sanoituspuolella auttavan käden ovat tarjonneet Mariska, Samae Koskinen ja Heimo Hatakka. Puu itsekin on osallistunut usean biisin säveltämiseen ja sanoittamiseen.
Vaikka tekijäporukka on laaja, on levykokonaisuus melko saumaton, ei mikään sillisalaatti ja säveltäjiensä maneerien kierrätyspaikka. Anna Puun lempeä ääni on uudella levyllä elementissään. Varsinkin melankoliset ja pienieleisen mahtipontiset kappaleet toimivat karvojanostattavalla voimalla. Levyn helmiä ovat Säännöt rakkaudelle, Kuka sut muka huolisi? ja Pimeys peittää maan.
Aivan täydellinen levy ei ole. Pirtsakammat kappaleet kuten Ilonpilaaja ja Nuori Loiri ovat selkeitä täytebiisejä ja täysin keskinkertaisia poprallatuksia. Toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Onneksi tällä tekijätiimillä keskivertolaulukin on mukiinmenevä tuotos, joka ei onnistu pilaamaan levyn tähtihetkiä ja ajoittaista harrasta tunnelmaa.
Parhaimmillaan kiireetön ja pehmeä, puhdaslinjaisen klassinen pop-albumi.
Olli Sorjonen
Isän ikävä
JANI JALKANEN JA HÄNEN ORKESTERINSA
Isältä pojalle
AXR

Jani Jalkasen toinen albumi jatkaa esikoisen linjoilla: rippusella countrya maustettua reissumiesiskelmää.
Taustalla on taitava bändi ja Jalkanen tulkitsee sympaattisesti biisejä, joita on saanut Esa Elorannan, Mikko Kuustosen ja Timo Kiiskisen kaltaisilta maan työllistetyimmiltä lauluntekijöiltä.
Niin kova hahmo kuin Jani Jalkasen edesmennyt laulajaisä olikin, isäsuhteen vetäminen levyn otsikkoon, iltapäivälehdistä moneen kertaan luettuja ”isän ikävä” -haastatteluja unohtamatta, alkaa olla katsottu kortti. Seuraavalla levyllä katse eteenpäin.
SUONNA KONONEN
Parola rokkaa
MR. BREATHLESS & VARJOKUVA
Live At Parola
AXR

Iskelmäyhtye Varjokuva on ollut viime aikoina ahkerana. Lyhyellä ajalla yhtye on tehnyt yhteistyötä laulaja Tapio Liinojan ja nyt rock ’n’ roll -pianisti Mr. Breathlessin kanssa.
Live At Parola on alun perin lähetys Radio Suomen lavalauantaista Parolan Satulinnasta viime huhtikuulta. Taltiointi miellytti osapuolia sen verran, että se päätettiin julkaista myös äänilevynä.
Ja mikäs ammattilaisten kasassa pysyvää, svengaavaa soittoa on kuunnellessa.
Jos Aamuöiseen sateeseen on tehokeinoiltaan silkkaa Jorma Kääriäisen aikaista Agentsia, toimivat Live At Parolan rokkirallit lennokkaan vetävästi. Esimerkkeinä Marko Haaviston ohjelmistosta poimittu Oon mikä oon ja Tuo hölmö, Blues Brothersilta tuttu Flip Flop And Fly. Ekstrapojo Mr. Breathlessin laulutulkintojen reippaalle Remu-hengelle.
SUONNA KONONEN
Progea Ylä-Savosta
PAX ROMANA
Let All Men Know - This Is Sacred Ground
Presence

Ylä-Savossa 70-luvulla syntyneellä Pax Romana -yhtyeellä on mielenkiintoinen tarina. Nuorten progeharrastajien bändi ei aikanaan levyttänyt ja hajosi, kuten pienempien paikkakuntien yhtyeet tekevät armeijan, opintojen ja etelän työpaikkojen viedessä.
2000-luvulla Pax Romana kokoontui kuitenkin uudelleen ja on saanut aikaan jo kolmannen albuminsa. Heti ensiraidasta huomion kaappaa Kalle Fältin hienosti piirtelevä sopraanosaksofoni - Fält on liittynyt täysipäisesti ryhmään mukaan, ja hyvä niin.
Pax Romana hakee vaikutteensa yleensä Pink Floyd -henkisestä maalailusta ja tunnelmankehittelystä, God’s Fruitissa juputtaa aimo annos Wigwamiakin. Chris Rean tyyppisten tekijöiden kuiskailevasta aikuisrockistakin kuuluu kaikuja rummuttoman Batmanin ollessa melkein Roy Harperia.
Maailma ei ehkä polvistu medium plus -kypsien muusikoiden jalkojen juureen, mutta ei tämä missään mielessä huonolta kuulosta.
SUONNA KONONEN