Mihin katosi melodia?
Ooppera
Rautatie
Kantaesitys, ensi-ilta perjantaina 10.2. klo 19.00 Carelia-salissa. Sävellys Hannu Bister, libretto Juhani Ahon mukaan Kaija Kangas. Kapellimestari Atso Almila, Rooleissa mm. Sauli Tiilikainen, Johanna Bister, Katharina Freihoff, Juha Ikonen, Sanna Heikkinen, Matti Turunen, Timo Turunen, Juha Eskelinen.
Kantaesityksensä saanut Hannu Bisterin 2005 säveltämä ja Kaija Kankaan libretoima Rautatie kamariooppera edustaa nykyaikaista oopperatraditiota, jossa kauniita melodioita on turha odotella. Vaikuttaa siltä, että vuosisataisessa kamppailussa libretto, eli sanat on, lopullisesti voittanut sävelen.
Kysyä sopii, kuka lopulta voittaa, kun näin käy. Yleisölle käy melko raskaaksi kuunnella laulamista, jossa koko ajan eteen tulee uutta ja erilaista, kun sielu joskus kaipaisi jonkin tutun melodialinjan toistumistakin. Veikkaanpa, että suurin osa oopperan ystävistä perustaa mielipiteensä ”vanhojen kunnon” oopperoiden aarioihin ja niiden viehkeyteen, joka kantaa satoja vuosia eteenpäin. Olen varma siitä, että Rautatie-oopperan aarioita tai kuorokohtauksia ei kymmenen vuoden päästä kukaan hyräile kadulla kulkiessaan.
Tietysti on luonnollista, että myös oopperailmaisu on uudistunut vuosikymmenten ja vuosisatojen myötä, mutta joskus Rautatie-oopperassa kaipasi kauneutta modernin, rikkaan ja elävän orkestroinnin ja vaihtelevien ja eri henkilöitä osuvastikin ilmentäneiden musiikillisten keinojen lomaan. Rautatie on lähes kaikille suomalaisille tarinana tuttu, ja ohjelmalehtisen mukaan joka sana oopperalibretossa on lähtöisin Juhani Aholta. Kunnioitettava saavutus libretisti Kaija Kankaalta, sillä tehtävä ei ole ollut helppo.
Ohjaukseltaan ooppera onnistui hyvin, vanhan pariskunnan keskinäiset suhteet on kuvattu lämmöllä ja uskottavasti, samoin ihmetys teknologian uusimpia saavutuksia kohtaan. Kuitenkin Matista on minun makuuni tehty hieman turhan yksinkertainen, Liisan hahmo sen sijaan onnistuu mainiosti osoittamaan suomalaisen naisen nokkeluutta ja sisäsyntyistä viisautta.
Oopperan juopottelukohtaukset ovat miltei kuin vanhoista suomalaisista elokuvista, siis jo monet kerrat nähtyjä. Parasta antia oli junakohtaus onnistuneine orkesteriosuuksineen ja toimivine koreografioineen. Kautta koko oopperan orkestrointi oli tilanteita hyvin mukailevaa ja toimintaa tukevaa. Orkesteri, erityisesti lyömäsoittajat, onnistuikin hyvin, lukuun ottamatta tasapainon saavuttamista heikompiäänisten laulajien kanssa.
Laulajista muiden yläpuolelle kohosi komeasti Sauli Tiilikainen, jonka laulu kantoi ja tekstistä sai selvää kautta linjan. Myös Liisan roolissa Johanna Bister onnistui mainiosti. Sen sijaan Juha Eskelistä lukuun ottamatta muut laulajat joko jäivät orkesterin peittoon tai heidän artikuloinnistaan ei saanut mitään selvää. Erityisesti naisäänet jäivät miltei pelkästään vokaalitapailuksi ilman ymmärrettävää sanomaa.
Sanna Tiilikaisen hienon fröökynän aariaa ei hevin arvannut ruotsinkieliseksi pelkästään kuulemisen perusteella, vaikka laulu kaunista muutoin olikin. Resiinamiehet toivat selvästi lisäarvoa kokonaisuudelle ja myös laulu sujui tyylinmukaisen rempseällä tavalla. Timo Turunen kehittyy myös, mutta vielä on matkaa erityisesti äänen kantavuuden osalta, muuten esittäminen on luontevaa ja komeaa.
Kun oopperasta on kateissa kauniit laulumelodiat, jää kaipaamaan muuta glamouria ja taianomaisuutta. Nyt pelkistetty lavastus ja kovin vaatimattomaksi jäänyt puvustus ja maskeeraus, olkoonkin tyylinmukaisia, jättivät katsojan hieman vähälle. Tämän saattoi kuulla myös pienen kuulijakunnan aplodeista.
Ooppera on tehty yhteistyössä Joensuun Konservatorion, Pohjois-Karjalan Ammattiopiston opiskelijoiden, Mikkelin ja Joensuun kaupunginteatterin, Valoparta oy:n ja Joensuun Kaupunginorkesterin sekä Joensuun nuorisotoimen kesken.
Antti Juvonen