Tulosta tämä sivu
Kotimaa

Hiukset voivat olla vesiapinan perintö

Ihmisen iho on lähes kauttaaltaan täynnä untuvaista velluskarvaa, mutta murrosiässä ihokarvat tummuvat ja vahvistuvat. Sitä, miksi näkyvä karvoitus kasvaa tiettyihin paikkoihin, voi vain arvailla.

Esimerkiksi kainalokarvojen merkitys on tutkijoillekin täysi mysteeri.

-  Ehkä niiden tehtävä on estää hiertymiä, veikkaa biokemian ja kehitysbiologian professori Hannu Sariola.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sariolan mukaan ihmisen vähäkarvaisuus johtuu afrikkalaisista esi-isistämme apinoista. Ihmiskunnan asutushistorian sijoittaminen Afrikkaan perustuu erilaisten hiuslaatujen maantieteelliseen jakaumaan.

-  Afrikassa karvaton apina poisti kehostaan kuumuutta karvallisia eläimiä tehokkaammin. On myös mahdollista, että ihminen on aikoinaan ollut jonkin sortin vesiapina, mutta mitään näyttöä siitä ei kuitenkaan ole saatu, Sariola sanoo.

Myös karvoituksen keskittyminen päähän selittyisi vesiapinageeneillä.

-  Yksi hiusten alkuperää selittävä teoria on, että ihminen altistui auringonvalolle noustuaan pystyasentoon ja hiukset kasvoivat suojaamaan päätä auringolta. Toisen teorian mukaan ihminen on ollut jonkinlainen vesiapina, joka on tarvinnut hiukset suojaamaan veden pinnalla olevaa päätään. Kolmas teoria on puolestaan se, että hiukset ovat kehittyneet puhtaasti seksuaalisiksi houkuttimiksi, Sariola selvittää.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa