Perjantai, 23.10.2020 
Severi
Kotimaa

Mitä tehdä jos puhelin molskahtaa veteen? - "Tärkeintä, ettei laitetta ladata tai käytetä"

  • Jani Leinonen

Kesä on jo lähellä, mikä tarkoittaa rantakauden alkamista. Rattoisan rannalla tai laiturilla vietetyn ajan lomassa saattaa puhelinkin pulahtaa veteen.

Sen jälkeen kysymys kuuluu, onko puhelin enää pelastettavissa.

- Kesällä asiakasvirta kasvaa huomattavasti, varsinkin kesälomajaksolla, kun ihmiset aktivoituvat, kertoo Joensuun keskustassa toimivan iTapsan toimipisteen vetäjä Tatu Kannas.

Kannas lisää, että kesällä tyypillisiä vikoja ovat rikkinäisten näyttöjen korjaukset sekä puhelinten yleinen putsaus esimerkiksi hiekkarannalla vietetyn päivän jälkeen.

iTapsan toimitusjohtaja Tapio Marjanen paljastaa välittömät toimet, mitä tulee tehdä, kun puhelin on kastunut. Tärkeämpää on kuitenkin se, mitä ei tule tehdä kastuneelle puhelimelle.

- Tärkeintä on, että laitetta ei kosteusvaurion jälkeen ladata tai käytetä, Marjanen sanoo.

- Sellainen laite, jota ei ole kastumisen jälkeen käytetty, saadaan noin 70-80 prosentin todennäköisyydellä korjattua. Mikäli laitetta on kastumisen jälkeen ladattu, on korjauksen onnistumisen todennäköisyys noin 50 prosenttia.

Kun älypuhelin kastuu:

1. Älä lataa laitetta.

2. Älä käytä laitetta ja sammuta laite samantien.

3. Siirrä puhelin kuivaan paikkaan. Jos saatavilla on kosteudenpoistajia, aseta puhelin sen kanssa minigrip-pussiin. Myös riisi käy kosteudenpoistajien korvikkeena.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi