play

Ekaluokkalaisten kengännauhat jäävät yhä useammin auki - video ja kuvagalleria

Ekaluokkalainen Emilia Niemeläinen, 7, ei osaa vielä lukea, mutta kengännauhansa hän solmii itse.

Ekaluokkalainen Emilia Niemeläinen, 7, ei osaa vielä lukea, mutta kengännauhansa hän solmii itse. Kuva: Otto Ponto

Karjalainen

Ekaluokkalaisten hienomotoriset taidot ja käytöstavat ovat ruostuneet huomattavasti. Sen vuoksi alkuopettajan työhön kuuluu entistä enemmän kasvatusvastuuta.

- Kyllä kouluun mennessä pitää tietyt taidot olla harjoiteltuina. Päivittäisten taitojen opettaminen kuuluu vanhemmille, ja koulu tukee kodin kasvatustyötä, painottaa opetusalan ammattijärjestön OAJ:n erityisasiantuntija Merja Koivisto.

Vaikka yhä useammalta jäävätkin kengännauhat solmimatta, ekaluokkalaisten lukutaito on kohentunut. Jopa kolmannes osaa lukea jo kouluun mennessään.

- Vuonna 2001 voimaan astuneen esiopetussuosituksen takia jopa 96 prosenttia lapsista käy nykyään esikoulun. Esikoulussa ei opeteta lukemaan, mutta siellä kehitetään lukutaitovalmiutta ja tutustutaan kirjaimiin, Koivisto kertoo.