play

50 vuotta sitten maatalousnäyttely veti väkeä enemmän kuin Joensuussa oli asukkaita - kuvagalleria

Kuva: Karjalaisen arkisto

Karjalainen

Joensuussa järjestettiin 50 vuotta sitten elokuussa 1962 maakunnallinen maatalousnäyttely. Se onnistui yli odotusten.

Kolmepäiväinen näyttely veti paikalle kaikkiaan 55 000 henkeä. Yksin sunnuntaina näyttelyyn tutustui 33 000 henkeä. Määrä oli valtava, kun tiedetään, että Joensuussa oli tuolloin vajaat 30 000 asukasta.

Näyttely oli kuin uusi kylä, joka pystytettiin urheilukentän ympäristöön 15 hehtaarin alueelle. Eläinten ja koneiden lisäksi yleisöä vetivät paikalle koomikon uralla nousukiitoon lähtenyt Spede Pasanen ja missi Kaarina Leskinen.

Yleisö sai ihmetellä myös paria uutuutta: moni näki ensi kertaa helikopterin ja sateenkaariraudun, joka ristittiin myöhemmin kirjoloheksi.