Lauantai, 4.4.2020 
Ukko
Kotimaa

Tanssiliikunta kasvattaa suosiotaan

  • Karjalainen
Pari vuotta sitten kovalla ryminällä Suomeen rantautunut zumba vetää edelleen väkeä, mutta myös muut uudet lajit houkuttelevat liikkujia tänä syksynä. Zumban vanavedessä muutkin tanssilliset tunnit ovat kasvattaneet suosiotaan.

-  Zumba on tehnyt sen, että kaikenikäiset ihmiset uskaltavat tulla tanssillisille tunneille, Itä-Suomen liikuntaopisto Islon terveysliikunnan johtaja Kirsi Heinonen näkee.

Tanssillisten tuntien lisäksi erilaiset kehon ja mielen huoltoon keskittyvät lajit, kuten jooga ja pilates, vetävät Islolla ryhmät täyteen. Uutuuslajeista myös kahvakuulatunnit ovat suosittuja. Yleensä ryhmäliikunta on hyvin naisvaltaista, mutta Heinonen sanoo kahvakuulan innostavan miehiäkin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Zumba on edelleen ykkössuosikki Joensuun voimistelu ja liikunta ry:n eli Joenvolin ryhmäliikuntatunneista. Joenvolin ryhmät alkoivat tällä viikolla ilmaisen tutustumisviikon merkeissä.

Tanssiliikunnan suosion kasvu näkyy myös kilpatanssiseura Jokipadan toiminnassa. Kilpatanssin lisäksi Jokipata järjestää muun muassa zumba- ja katutanssikursseja. Tarjontaa on haluttu tietoisesti laajentaa, mitä helpottaa seuran uusi sali Jukolankadulla Joensuussa.

-  Ihmiset ovat huomanneet, että tanssi on hyvä liikuntamuoto, Jokipadan puheenjohtaja Mika Määttänen toteaa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa