Maanantai, 12.11.2018 
Virpi
Kotimaa

Opettaja avautuu työstään: Jätän lapsia heitteille

  • Karjalainen

Menestys Pisa-tutkimuksissa oli onnettomuus koululaisille. Suomi sai hyvää mainetta, mutta päättäjät alkoivat ajatella, että kun kerran menee hyvin, kouluissa on leikkaamisen varaa.

Peruskoulusta kirjoitetaan yhä menestystarinana ja osaamistamme myydään ulkomaille. Vanhemmat kuvittelevat, että heidän lapsensa käyvät maail­man parasta koulua, mutta arjessa tilanne on aivan toinen.

Ryhmäkokoja kasvatetaan koko ajan. Mitä enemmän luokassa on oppilaita, sitä vähemmän yksittäinen lapsi saa opettajan huomiota. Luokista tulee säilömispaikkoja: kun tunti alkaa, opettaja panee oven kiinni ja yrittää jotenkin pärjätä massan kanssa.

Kun luokassa on paljon väkeä, siellä on hälyä eikä siellä keskitytä. Jos ihmisiä on vähemmän, oppilailla on työrauha ja opettaja huomaa paremmin heidän yksilölliset tarpeensa.

Oppitunnin aikana saatan tiedostaa, että luokassa istuu oppilas, jota minun pitäisi tukea enemmän, mutta en yksinkertaisesti ehdi.

Aiemmin erityistä tukea tarvitsevat pääsivät omiin ryhmiinsä, nyt moni oppimisvaikeuksista kärsivä tai käytöshäiriöinen yrittää opiskella muiden joukossa.

Joskus tuntuu, että puhumme oppilaan kanssa eri kieltä – hän tarvitsisi omantasoistaan opetusta. Se on kuitenkin mahdotonta, koska luokassa on 25 muutakin lasta. Erityislapset jäävät oman onnensa nojaan ja yrittävät jotenkin räpiköidä. Tai sitten he vievät opettajan koko huomion, jolloin muut jäävät heitteille.

Toisaalta en pysty huomioimaan myöskään lahjakkaita lapsia. On vain pakko opettaa jotain keskimääräistä. Osa tietää kaiken jo ennestään ja turhautuu. Se turhauttaa myös minua. Jos lahjakkaat eivät saa kunnon opetusta, miten syntyvät tulevaisuuden huippuosaajat?

Työstäni on tullut laiminlyöntien tekemistä. Luokassa näen jatkuvasti tarpeita, joihin en pysty vastaamaan. Siitä tulee paha olo.

Ongelma olisi korjattavissa helposti. Jos päättäjät sijoittaisivat kouluihin enemmän rahaa, ryhmäkoot voitaisiin palauttaa järkeviksi ja erityislapset saisivat tarvitsemaansa tukea.

Ymmärrän, että moni kunta kärsii huonosta taloustilanteesta, mutta on kurjaa, että lapset joutuvat maksamaan siitä.

Peruskoulu ei ole enää tasa-arvoinen. Riippuu asuinkunnasta, kuinka hyvää opetusta lapsi saa. Köyhissä kunnissa tarjotaan vain lain vaatima minimi, ei mitään muuta. Hyvinvoivissa kunnissa oppilaat saattavat koulu-uransa aikana saada vuoden verran enemmän opetusta kuin kriisikuntien lapset: heille tarjotaan lisätunteja, valinnaisia opintoja ja pienryhmäopetusta.

Myös työvälineissä on eroja. Esimerkiksi meillä ei kaikissa aineissa tilata enää työkirjoja. Opettaja kerää kirjat tunnin jälkeen pois, eikä niihin saa tehdä merkintöjä. Oppilaat täyttävät vastaukset vihkoihinsa.

Kun kunnon materiaaleja ei ole, opetuksen taso jää yhä enemmän opettajan harrastuneisuuden ja kekseliäisyyden varaan. Ammattilaisten laatimat oppikirjat toivat tasa-arvoa: ainakin periaatteessa sama tieto oli kaikkien saatavilla, ja kirjat ohjasivat myös epäpätevämpien opettajien työtä.

Säästöt näkyvät myös oppilaiden lautasilla. Ruoka tehdään keskuskeittiöissä kerralla tuhansille, ja ennen tarjoilua sitä kuljetetaan tuntikausia.

Rehellisesti sanottuna kouluruoka on huonoa. Siksi osa oppilaista jättää kokonaan syömättä. Miten kasvava lapsi tai nuori muka jaksaa 6–7-tuntisen koulupäivän ilman ravintoa?

Tietysti joku päättäjä nyt sanoo, ettei Keniassa ole koskaan ollut kouluruokaa. Mutta ihan oikeasti – ei verrata Suomea Keniaan vaan siihen, millaista meillä oli kymmenen vuotta sitten.

Sunnuntaisuomalaisen palstalla eri alojen ammattilaiset kertovat asioista, joista ei voi puhua omalla nimellä. Palsta ilmestyy joka toinen viikko.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa