Keskiviikko, 18.10.2017 
Säde, Satu
Kotimaa

Raideliikenteen tulevaisuudesta ja VR:n omistajaohjauksesta opposition välikysymys – hallituksen luottamus mittautetaan

  • STT
Eduskunnan oppositioryhmät aikovat mittauttaa hallituksen luottamuksen jättämällä välikysymyksen raideliikenteestä ja valtion omistajaohjauspolitiikasta. Asiasta kertoo suurin oppositiopuolue SDP.

SDP:n mukaan eduskunta ei ole saanut hallitukselta riittäviä vastauksia Suomen raideliikenteen tulevaisuudesta ja valtionyhtiö VR:n omistajaohjauksesta.

Oppositio jättää välikysymyksen keskiviikkona. Eduskuntakäsittelyn päätteeksi äänestetään hallituksen luottamuksesta.

Oppositio kertoo tarkemmin välikysymyksestään keskiviikkona aamupäivällä Helsingissä.

SDP:n kansanedustajat kritisoivat tiistaina voimakkaasti liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) päätöstä avata rautatieliikenne kilpailulle. Asiaa käsiteltiin ensi vuoden budjetin lähetekeskustelun yhteydessä, kun esillä oli liikenne- ja viestintäministeriön budjetti.

–  Se malli, mitä te nyt ajatte, se tulee romahduttamaan VR:n omistaja-arvon, Antti Lindtman (sd.) sanoi eduskunnassa.

–  Se tulee maksamaan yhteiskunnalle joko menetettyinä tuloina tai nousevina lipunhintoina. Joku maksaa, veronmaksaja tai matkustaja, Lindtman jatkoi.