Maanantai, 11.12.2017 
Taneli, Tatu
Kotimaa

Metoo-kampanja ei näy rikosilmoituksissa ainakaan vielä – "Viitteitä, että keskustelu lisää ilmoitusmääriä"

  • STT
Sosiaalisessa mediassa levinnyt seksuaalisen häirinnän vastainen #metoo-kampanja ei ainakaan vielä näy poliisin tilastoissa. Poliisin tietoon tulleiden seksuaaliset ahdistelujen määrä on pysynyt syksyllä kutakuinkin alkuvuoden tasolla. Määrä vaihtelee poliisin tilaston mukaan kuukausittain 31–48 ilmoituksen välillä.

Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen sanoo, että kampanjan vaikutukset voivat näkyä tilastossa vasta myöhemmin. Hänen mukaansa on yleisesti viitteitä siitä, että julkinen keskustelu näkyy ilmoitusmäärien lisääntymisenä.

–  Kun asioita nostetaan pintaan ja keskusteluun, on kyllä viitteitä siitä, että ilmoitusmäärät lisääntyvät.

Esimerkiksi tukijärjestöjen kampanjat ovat rohkaisseet läheisväkivallan ja seksuaalirikosten uhreja ilmoittamaan asiasta poliisille, Heikkinen sanoo.

#metoo-kampanjan käynnisti näyttelijä Alyssa Milano

Seksuaalinen häirintä nousi keskusteluun, kun vaikutusvaltaiseen elokuvatuottajaan Harvey Weinsteiniin liittyvät ahdistelusyytökset tulivat näkyvästi julkisuuteen New York Times -lehden ja New Yorkerin jutuissa lokakuun alkupuolella.

Näyttelijä Alyssa Milano osallistui keskusteluun sosiaalisessa mediassa ja kehotti kaikkia seksuaalisen häirinnän kohteiksi joutuneita naisia liittymään keskusteluun postaamalla "Me too", eli suomeksi minä myös. Erilaiset #metoo-viestit ja häirintäesimerkit levisivät muun muassa Facebookissa ja Twitterissä, myös Suomessa.

STT ja Näyttelijäliitto julkaisivat lokakuussa kyselyn, jossa yli 120 suomalaista näyttelijää kertoi tulleensa seksuaalisesti ahdistelluksi tai häirityksi työssään. Noin joka toinen vastaaja kertoi fyysisestä ahdistelusta.

Liitto pitää tuloksia hälyttävinä. Sen mukaan ongelma on rehottanut alalla jo pitkään, ja etenkin #metoo-kampanja on tuonut sen jälleen esiin.

"Tämä on häpeä ruotsalaiselle yhteiskunnalle"

Ruostin pääministerin Stefan Löfvenin mukaan seksuaaliseen häirintään vastataan parhaiten parantamalla naisten ja miesten tasa-arvoa.

–  Tämä on häpeä ruotsalaiselle yhteiskunnalle, Löfven sanoi tapaamisessaan Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa perjantaina.

Löfvenin mukaan Ruotsissa kuten muissakin maissa tarvitaan vakava keskustelu, joka pitää ulottaa myös kouluihin. Nuorille pojille pitää hänen mielestään opettaa, mitä tarkoittaa olla mies ja ettei mies loukkaa tai häiritse naisia, vaan kunnioittaa heitä.

– Tiesimme, että meillä on tämä ongelma, mutta en usko, että kukaan osasi kuvitella ongelman mittasuhteita. Tarvitsemme erittäin vakavan keskustelun yhteiskunnassamme siitä, miten pitää käyttäytyä, Löfven herätteli.

Metoo-skandaali osoittaa Löfvenin mielestä sen, että taistelu sukupuolten tasa-arvon puolesta on entistä tärkeämpää.

1

Svenska Dagbladet julkaisi perjantaina jutun, jossa 1  300 ruotsalaista naispoliitikkoa vetoaa seksuaalista häirintää ja ahdistelua vastaan. Heidän mukaansa Ruotsin politiikassa on tapahtunut väärinkäytöksiä ja epäiltyjä raiskauksia. Naisten joukossa on parlamentaarikoita, ministereitä, europarlamentaarikoita ja nuorisojärjestöjen johtoa.

Aiemmin metoo-kampanjaan on osallistunut maan ulkoministeri Margot Wallström, joka kertoi uutistoimisto TT:lle joutuneensa käpälöinnin kohteeksi EU-kokouksen yhteydessä järjestetyllä illallisilla.

Ruotsissa metoo-kampanja on poikinut muun muassa mielenilmauksia. Lokakuussa tapahtumia järjestettiin yli kymmenellä paikkakunnalla. Tukholmassa järjestetyssä päätapahtumassa puhui muun muassa tasa-arvoministeri Åsa Regnér ja siihen osallistui Expressenin mukaan tuhansia ihmisiä.

Ruotsissa seksuaalista ahdistelua vastaan ovat nousseet omilla ulostuloillaan poliitikkojen lisäksi myös näyttelijät, juristit ja oopperalaulajat.

Metoo on tuonut esiin paljastuksia myös Ruotsin suurissa mediataloissa.