Sunnuntai, 21.1.2018 
Oona, Netta, Aune
Kotimaa

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa hurmannut Esa: Alle 25-vuotiaana ohjelmaan ei kannata hakea

  • Sanna Inkinen
  • Mari Petäjä

Pieksämäkeläinen Esa, 30, valloitti katsojat, hurmasi keskustelupalstat ja innoitti työnantajaansa VR:ää tekemään meemin: ”Pieksämäen juniin ennustetaan ruuhkaa”.

Mies oli mukana Ensitreffit alttarilla -televisio-ohjelman neljännellä kaudella, jonka kuvaukset päättyivät heinäkuussa. Kauden viimeinen jakso nähtiin televisiossa marraskuun puolessavälissä, Savon Sanomat kertoo.

Avioliitto Aliisan kanssa päättyi eroon, mutta Esa kuvasi kokemusta ikimuistoiseksi. Välit Aliisaan ovat yhä hyvät, ja he ovat pitäneet jonkin verran yhteyttä.

Esa (kuvassa) kertoo rillutelleensa 22-vuotiaaksi saakka ja olleensa siitä lähtien enimmäkseen parisuhteessa. Baarit eivät enää kiinnosta ja nyt Ensitreffit alttarillakin on koettu.

– Haluan yhä samaa kuin ennenkin: mennä naimisiin ja saada lapsia.

Haku Ensitreffit alttarilla -ohjelman viidennelle kaudelle on parhaillaan käynnissä.

Esan mielestä alle 25-vuotiaana ohjelmaan ei kannata hakea. Jo hakeminen vaatii paljon aikaa ja sitoutumista, hän huomauttaa.

Esa oli itsekin jättää hakuprosessin kesken. Jo alkuhakemuksessa kysytään ”melkein kaikkea”, sitten on luvassa psykologien haastatteluja. Melkoista itsetutkistelua siis.

– Se varmaan sotki ajatuksia enemmän kuin selkeytti, Esa naureskelee.

Lisää tilaajille:

Ensitreffit-Esa luki netistä kaiken, mitä hänestä kirjoitettiin