Maanantai, 28.5.2018 
Alma
Kotimaa

Yle: Scandinavian Hunks villitsi vanhuksia helsinkiläisessä palvelukodissa

  • Miia Ruuttula
  • Jouni Turunen
Scandinavian Hunks vuoden 2008 ravintolakokoonpanossaan eli Matias Starman, Jose Hällström, Sami Eskelin, Petri Ahonen ja Antti Peltonen. Scandinavian Hunks vuoden 2008 ravintolakokoonpanossaan eli Matias Starman, Jose Hällström, Sami Eskelin, Petri Ahonen ja Antti Peltonen.

Miestanssiryhmä Scandinavian Hunks esiintyi palvelukeskuksessa Pohjois-Haagassa, Yle uutisoi eilen keskiviikkona.

Puolituntinen show sisälsi tanssia ja paljaita, lihaksikkaita yläruumiita.

– Oli niin hauskaa, että säryt meni ohi ja aloin ihan nuortua ohjelmaa seuratessani. Meinasin itsekin ihan laittaa tanssiksi, nauraa pyörätuolistaan Ulla Aalto.

Hänellä on selvä mielipide siitä, mikä esityksessä oli parasta:

– No se, että riisuivat! Eivät ihan kaikkea ottaneet pois, mutta paita lähti kuitenkin!

98-vuotias Ritva oli yhtä haltioissaan:

– Se oli niin hauskaa, että olisin voinut katsoa sitä vaikka kuinka kauan. Harvoin näkee nimittäin tanssivia miehiä. Tälläistä ohjelmaa tahtoisin lisää. Ei tarvitse olla neljän seinän sisällä ja katsoa televisiosta, vaan paikan päällä on reheviä miehiä tanssimassa.

– He ehkä odottivat meiltä rohkeampaa showta, mitä me lähdimme tekemään, virnistää puolestaan Hunksien Matias, joka kertoi kuulleensa salin perältä jo heti aluksi huudon "paita pois".

Idean äiti, ohjaaja Janika Karvonen oli saanut idean hyväntekeväisyyskeikasta kuntosalilla, missä oli nähnyt yhden esiintyjistä treenaamassa ja lähestynyt tätä ideansa kanssa.

 – Hänestä se oli niin hyvä idea, että hän antoi yhteystietonsa ja tässä sitä nyt ollaan, toteaa Karvonen.

Karvosen mukaan keikan sopivuutta ikäihmisille pohdiskeltiin etukäteen yllättävän vähän. "Hulluun" ideaan suhtauduttiin pikemminkin innolla.

Palaute tempauksesta oli pelkästään positiivista.

– Sanoivat, että ihanaa, kun tehdään vanhuksillekin tällaista. Että annetaan vanhuksille mahdollisuus tehdä samaa kuin nuoremmatkin tekevät, päättää Hunks-Matias.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.