Maanantai, 24.9.2018 
Alvar, Auno
Kotimaa

Autotiellä luistelijoita kuvannut Sami yllättyi some-videonsa suosiosta – "Ehkä video on viesti päättäjille"

  • Arttu Koistinen
Sami Kaikkonen kyyditsee Juuassa työkseen muun muassa koululaisia. Kuva: Sami Kaikkonen Sami Kaikkonen kyyditsee Juuassa työkseen muun muassa koululaisia. Kuva: Sami Kaikkonen

Kuljetusalan yrittäjä Sami Kaikkonen, 40, kuvasi viikonloppuna Juuassa videon, jonka perusteella Ahmovaaran ja Nunnanlahden välillä olevassa Kuhnustassa tie oli muuttunut luistinradaksi.

Kaikkosen (kuvassa) mukaan tie oli vastaavassa kunnossa ainakin 15:n kilometrin matkalla.

Videolla kaksi juukalaista on autoilun sijaan lähtenyt luistelemaan Kuhnustantietä pitkin. Näky oli uusi Kaikkoselle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Pojat olivat lähteneet kokeilemaan tien kuntoa. Hyvin näytti sopivan luisteluun, Kaikkonen tuumaa Karjalaiselle maanantaina.

Kaikkonen ja hänen opastamansa kuljettaja ohittivat luistelijat. "Tuohan voisi olla Facebook-kamaa", Kaikkonen keksi sitten ja ikuisti tapahtuneen.

Juttu jatkuu videon alapuolella.

Kaikkonen vaihtoi muutaman sanan luistelijoiden kanssa.

– Emme jääneet paikalle kyselemään. Tuumailimme tien kuntoa. Tunsin toisen kavereista.

Kaikkonen kyyditsee Juuassa muun muassa koululaisia. Kun tie on liukas, kielen on oltava keskellä suuta.

– Olen ajanut monenlaisessa kelissä. Tilannenopeus pitää sovittaa olosuhteiden mukaan. Jos tuollaisella kelillä joutuu pysäköimään mäkiseen kohtaan, ei auto pysy paikallaan.

– Kuulin, että erään kuljettajan auto päätyi penkkaan, vaikka nopeutta oli vain kymmenen kilometriä tunnissa, Kaikkonen kertoo.

Kaikkosen Facebookissa julkaisema video on kerännyt lähes 73 000 katselukertaa maanantaiaamuun mennessä. Hän yllättyi käyttäjien kiinnostuksesta.

Mitä Kaikkonen halusi videollaan sanoa?

– Ehkä video on viesti poliittisille päättäjille. Näyttää siltä, että kunnossapidon määrärahoista on supistettu muuallakin kuin meidän pitäjässämme. Olisi tutkinnan paikka.

Kaikkonen vertaa "autoilupuolta" lypsylehmään.

– Se elättää aika pitkälti yhteiskunnan. Olisi hyvä, että lypsylehmästä pidettäisiin hyvää huolta. Jos liukastellaan ja auto särkyy, vakuutusmaksut nousevat.

Lue lisää:

Nyt puhuu yrittäjä, joka hoitaa some-videon luistelutietä: Ei ole kyse rahoituksen supistamisesta

Sami Kaikkosen alkuperäinen Facebook-päivitys on nähtävissä alla.