Keskiviikko, 23.5.2018 
Lyydia, Lyyli
Maakunta

Kolumni: Suomen katajainen kansa ja onnistumisen sietämätön riemu

Me suomalaiset olemme onnellinen, iloinen ja positiivinen kansa. Tämä kulkee geeneissämme aina sukupolvelta toiselle.

Menestys ruokkii meillä menestystä. Riemuitsemme sydämestämme maanmiehen onnistumisista. Kannustamme kaveria vaikeillakin hetkillä. Uskomme ja luotamme tulevaan hyvään ja hyvän tulevan.

Onni ja autuus on kuitenkin meillä ollut tapana pitää vain omana tietonamme. Näin on ollut sukupolvelta sukupolvelle. Se on osa katajaisen kansan arvokasta perimää. Ensimmäinen hyveemme.

Ei pidä siitä ääneen riekkua.

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.

Suomi täytti viime vuonna 100 vuotta. Tässä lyhyt yhteenveto juhlavuodesta.

Ei saa tehä Tuntematonta ennää.

Eikä ainakaan saa tykätä siitä, jos se tehhään.

Ei saa muistella sotia ylipäätään.

Ei saa näin paljon järjestää kaikkee.

Onko pakko olla aina niin jäykkää ja ilotonta. Eikö vois olla enempi karnevaalia.

Ei saa sisällissotaa nostaa kolikoihin.

Eikö vois Veikko Sinisalo vielä lausua? Vaikka c-kasetilta?

Olympialaiset alkoivat juuri Pyeongchangissa. Tässä yhteenveto ensimmäisistä kisapäivistä.

Ei saa Kaisa mitalia! Mitäs mie sanoin!

Ei olis pitänyt sitä Marjamäkee laittaa lätkäpeleihin. Ei voita.

Minkä tähen piti nuo mäkimiehet sinne saakka lähettää? Enkö mie jo sanonu.

Minkä tautta piti tuon nimiseen paikkaan ne kisat järkätä?

Miks varten ottivat naisleijonat sen maalivahin pois maalilta? Ei toimi meillä. Ikinä.

Kristahin jäi pronssille. 

Iskelmissä heijastuu kansan kollektiivinen alitajunta. Tässä lyhyt yhteenveto kotimaisesta iskelmälyriikasta.

Me mutkan jälkeen käymme mutkaan nähdäksemme, ettei kannattanutkaan.

Minkä aamu toi, sen ilta aina vei. Näin elin nuoruuteni parhaimman.

Ja aivan pakko oli lähteä mun muuta voinut en. Niin liian monta nälkäistä kun oli suuta.

Pidä itsestäsi huolta, jos lähden täältä ennen sua.

Sinun luoksesi palaan, mut löydä sua en. Hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei.

Ei mun takki kaipaa neulaa, ei lankaa, mutta sielu kaipais seuraa parempaa.

Turhaa, aivan turhaa.

Peräti taitavasti, perinteeseen vahvasti nojaten piilossa pysyvät onni ja autuus, kätkössä ilo ja onnistuminen niin Suomen juhlavuonna, olympian kisoissa kuin Suomi-iskelmissäkin.

Älkäämme hukatko tätä menneiden sukupolvien meille suomaa kunniallista perinnettä, joka kansamme arvokkaana, pysyvänä ja uudistuvana voimavarana kulkekoon tulevien olympiadien ajan ja niiden yli kuin ikuinen tuli olympiasoihdussa.