Lauantai, 24.2.2018 
Matti, Matias
Kotimaa

Kolumni: Kipua ja tuskaa tuntematta, hikeä säästämättä

Haukotuttaa ja väsyttää. Vielä täytyy painaa pitkää päivää puolitoista viikkoa. Jaksaa, jaksaa! huutaa pää punaisena henkilökohtainen personal traineri, tuttavallisesti Raineri – vai kuvittelenko vaan silmät ristissä ja houreissani.

Penkkiurheilu on todellista kestävyysurheilua. Miehet hiihtävät viittäkymppiä pari tuntia, hitaimmat ehkäpä kolme. Olympialaiset kestävät kaksi viikkoa yötä päivää, aamut ja illat.

Ohjelmaa on niin paljon, että normaali työaika ei riitä kaiken seuraamiseen. Pakko on tehdä ylitöitä ja käyttää myös omaa kallista vapaa-aikaa. On se niin väärin.

Kyllä olisi helpompaa olla penkkiurheilun ammattilainen. Tekee vain joka päivä oman suorituksensa, ja sitten katsotaan, mihin se riittää. Jonkun muun kustannuksella – tietysti ja totta kai.

Työttömiä ei tässä mustamaalaamisessa leimata penkkiurheilun ammattilaisiksi.

Penkkiurheilu on aliarvostettu laji, mutta vielä puolitoista viikkoa kun jaksaa samoilla silmillä, niin sitten kyllä helpottaa. Ne pääsevät helpommalla, jotka voivat töissä ottaa aamutorkut tai iltapäivänokoset. Silmät auki työpöydän ääressä nukkumisen taito on kultaa kalliimpaa.

Kaikki eivät siihen pysty. Se on pitkälti myös ammatinvalintakysymys.

Silti vain harvoin näkee lehdissä sydänverellä ja tunteella kirjoitettuja sankaritarinoita kaikkensa antaneista penkkiurheilijoista, ei edes olympialaisten välillä. Todellinen penkkiurheilija, jos kuka, tekee vuosikaudet töitä kipua ja tuskaa tuntematta, hikeä ja vaivaa säästämättä.

Penkkiurheilussa pätee se, että vain lahjattomat harjoittelevat eikä ilmiselvää lahjakkuutta voi peitellä. Vuosien varrella sitkeällä työllä hankittu peruskunto voi kuitenkin pettää, ellei uurasta joka päivä.

Olympiahullu töllöttää kisoja aamusta iltaan kaikista mahdollisista välineistä. Nykyään hulluuskin on paljon hullumpaa kuin ennen. Todellisella  multimediaihmisellä on kaikki välineet auki ja päällä yhtä aikaa. Hän katsoo joka ilta myös koosteet, uusinnat ja uusintojen uusinnat. Millään ei meinaa saada tarpeeksi.

Normisuorittaja on 60-luvulta, jolloin olympialaiset olivat mustavalkoiset ja korkeintaan kahden kanavan kisat. Siksi hän ei vieläkään riehaannu. Tietää mitä tekee, osaa ja haluaa. Olympialaisia aamusta iltaan, mutta yöllä luetaan lehdet ja pysytellään muuten ajan pulssilla. Kuka putoaa Putouksesta ja vieläkö Vain elämää itketyttää?

Perinteisen tyylin penkkiurheilija kuuntelee joka yö Juhani Peltosen Elmon sankarisuorituksia Andien talvikisoista. Sen jälkeen jaksaa seurata vaikka olympialaista slopestyleä aamuyöllä. Seisaaltaan kun katsoo, ei nukahda huonoon asentoon. Nenään ja leukaan voi sattua, jos kuukahtaa kesken kaiken sittenkin.

Olympialaisten olosuhteisiin – viluun ja viimaan – voi eläytyä monella tavalla. Yksi tapa ennen telkkariin eteen asettautumista on kiertää ulkona kotitalo ympäri pariin kertaan yllään pelkät kalsarit ja villasukat, joihin on pantu rukkasellinen jäämurskaa.