Perjantai, 14.12.2018 
Jouko
Kotimaa

Tapaus Oxfam saattaa vaarantaa suomalaisten avustustyöntekijöiden turvallisuuden

  • STT
Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg sanoo, että syytökset seksuaalisista väärinkäytöksistä brittiläisessä avustusjärjestö Oxfamissa tulivat hänelle täytenä sokkina.

–  Oxfamin tapahtumat ovat ennenkuulumattomia. Olen työskennellyt 30 vuotta tällä alalla, ison osan ajasta erilaisissa kenttätehtävissä, enkä koskaan ole törmännyt mihinkään vastaavaan.

Hemberg pahoittelee sitä, että tapaus antaa synkän ja paikkansapitämättömän kuvan koko ammattikunnasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kirkon Ulkomaanapu työskenteli Hembergin mukaan Haitissa samaan aikaan kuin Oxfam. Hän kävi itse paikan päällä maanjäristyksen jälkeen ja sanoo, että Oxfamilla oli suuri ja näkyvä rooli. Oxfamin työntekijöiden joukossa oli silloin monenlaista, nopeasti rekrytoitua väkeä, Hemberg epäilee.

Hän kuvaa Oxfam-skandaalia johdon täydellisenä epäonnistumisena.

–  Ei ole osattu johtaa. Ei ole osattu rekrytoida oikeita ihmisiä, ja sen jälkeen kun kaikki on käynyt ilmi sisäisesti, se on piilotettu. Tässä on tehty kaikki mahdolliset virheet.

Samaa mieltä on Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi.

–  Jos tiedot pitävät paikkansa, niin siinä on ollut maatoiminnasta vastuussa olevia ihmisiä mukana. Se tarkoittaa sitä, että järjestön systeemi on pettänyt totaalisesti. Se on paitsi harmillista ja tuomittavaa niin samaan aikaan jopa vaarallista.

Luottamus kaiken A ja O

Löövin mukaan Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun koko avustustoiminta perustuu siihen, että järjestö voi luottaa paikallisten ihmisten apuun ja varoituksiin.

–  Jos ihmiset menettävät luottamuksensa avustusjärjestöihin, henkilökuntamme joutuu vaaraan. Se taas johtaa siihen, että yhä harvempi ihminen maailman hankalimmissa paikoissa saa apua.

Punaisella Ristillä on kansainvälisten lakien mukaan oikeus toimia puolueettomana konfliktialueilla.

–  Meillä ei olisi pääsyä tavallisten ihmisten luo eikä heidän luottamustaan, jos toimisimme aseellisten ryhmien kanssa yhteistyössä. Aseisiin liittyy aina politiikkaa, painostusta ja luottamuksen puutetta, ja me emme voi olla sellaisessa mukana, Löövi sanoo.

Käsikassa varastettiin Etelä-Sudanissa

Hembergin tiedossa ei ole ainuttakaan tapausta, jossa Kirkon Ulkomaanavun työntekijää olisi epäilty esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai väkivallasta.

Sen sijaan Hemberg sanoo muistavansa muutaman varkauden ja mahdollisen taloudellisen väärinkäytöksen. Vakavin hänen muistamansa tapaus on vuoden 2010 paikkeilta, kun järjestön käsikassa varastettiin kassakaapista Etelä-Sudanissa. Syyllinen saatiin selville.

Löövi ei ole kuullut tapauksista, joissa Punaisen Ristin vapaaehtoinen tai työntekijä olisi syyllistynyt fyysiseen tai seksuaaliseen väkivaltaan. Hän huomauttaa kuitenkin, että organisaatiolla on maailmanlaajuisesti 17 miljoonaa aktiivia, joten on epätodennäköistä, että tapauksia todellisuudessa olisi nolla.

Löövin mukaan vuosien varrella Punaisessa Ristissä on ilmennyt joitain talousrikoksia, kuten kavalluksia ja varkauksia.

–  Ne ovat sen tyyppisiä rikoksia, joita voi tapahtua missä tahansa organisaatiossa.

Sekä Kirkon Ulkomaanapu että SPR ovat myös joutuneet rikosten kohteiksi. Niille on esimerkiksi myyty palveluja tai tuotteita, joita ei ole toimitettu luvatussa muodossa.

Järjestöt ilmoittavat kaikki epäillyt rikokset paikallisille viranomaisille.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa