Perjantai, 14.12.2018 
Jouko
Kotimaa

Lapsen hyväksikäytöstä epäilty Ari Marjeta vetäytynyt päivittäisestä työstä: "Ei vaikuta kehitysvammaisten palvelukodin toimintaan"

  • Jaana Kainulainen
  • Samuli Kuittinen
Arkistokuva vuodelta 2016. Arkistokuva vuodelta 2016.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty Ari Marjeta, 58, vetäytyi yrityksen vastuista ja päivittäisestä työstä pois viime keväänä. Toukokuusta lähtien yrityksen toimitusjohtajana on toiminut Maarit Marjeta. Yrityksen nimi on Humaniores Oy, mutta yrityksellä on useita aputoiminimiä ja liikenimiä kuten Topinka.  Pohjois-Karjalan käräjäoikeus hylkäsi syytteen syyskuussa.

- Uutiset eivät ole vaikuttaneet meidän toimintaamme. Tulin osakkaaksi tänä keväänä ja Ari Marjeta jäi pois Vennyn työtehtävistä viime keväänä, kertoo toiminnanjohtaja Janna Jalovaara.

Jalovaara on yrityksen pienosakas ja pyörittää Vennyä, joka on kehitysvammaisten nuorten palvelukoti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Olen palvelupäällikkönä ja tämä on pieni, kolmepaikkainen perhekoti. Ihan kaikki on mennyt normaalisti. Ei ole käynyt mitään valvojia tai ollut poikkeuksellisia tilanteita tähän uutiseen liittyen, Jalovaara kommentoi.

Ari Marjetan perustaman yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli noin 750 000 euroa ja se työllisti noin kymmenen työntekijää.

Marjeta perusti yrityksen vuonna 1986 ja se toimi vuoteen 2001 asti nimellä Juankosken Sanomat Oy. Yrityksen nimen lisäksi myös Ari Marjetan nimi on muuttunut. Miehen sukunimi oli alun perin Kankkunen.

Ari Marjeta on tullut kuntalaisten tutuksi Lieksassa kaupunginvaltuuston edellisenä puheenjohtajana.

Syyttäjä on nostanut syytteen Ari Marjetaa vastaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus käsittelee tapausta toukokuussa.

Lue lisää:

Ari Marjeta: "Lastensuojelussa toimiva voi joutua tällaisiin tilanteisiin"

Lapsen seksuaalisesta hyväskikäytöstä syytetty Ari Marjeta on tunnettu mies sekä politiikasta että yritystoiminnasta

IL: Lieksan kaupunginvaltuuston ex-puheenjohtaja Ari Marjetaa epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Muokattu 14.9.2018 kello 15.45. Lisätty tieto siitä, että Pohjois-Karjalan käräjäoikeus hylkäsi Marjetaa vastaan nostetun syytteen.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa