Perjantai, 24.1.2020 
Senja
Kotimaa

Kolumni: Missä olin, kun näin ensimmäisen kerran...

En mieti nyt tietokonetta ja kännykkää, en edes jääkaappia ja pakastinta. Kun on kuusikymppinen, on päässyt kasvotusten monien paljon hämmästyttävämpienkin uusien asioiden kanssa.

Wikipedian mukaan plastiikki, sittemmin muovi alkoi levitä voimakkaasti 50-luvulla. Elävästi on jäänyt mieleen keskustelu meidän tuvassa niiltä ajoilta.

En ollut koulussa, en lähimainkaan. Äiti kertoi tuvan penkillä istuneelle naapurin emännälle meille ostetusta muovisangosta. Se oli valkoinen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

”Tiedätkö, että on semmoinen sankko, joka ei polta, kun nostaa muuripadasta vettä?” Voin vain kuvitella, miten suuri helpotus se on ollut.

Uskomaton makumaailman laajennus oli jugurtti. Miten jokin niin hyvä voi olla lähes oikeaa ruokaa? Ensimmäinen jugurttini oli ananasjugurttia, ja se on aivan parasta yhä edelleen. Eipä silti, kyllä mansikkajugurttikin maistui makoisalta – silloin.

Moni hiukan minua pidemmällä seitsemännellä kymmenellä käyvä pystyy selvästi muistamaan, milloin söi ensimmäisen appelsiininsa tai banaaninsa. Sellaista muistoa minulla ei ole, mutta sen muistan, miten hyvältä yhdeksänvuotiaan kuumepotilaan suussa appelsiini maistui. Niitä tuotiin kaupalta vain se yksi.

Limsaa luulen saaneeni ensimmäisen kerran naperona serkkujen luona, kun eno toi sitä kaupungista. Kotona juotiin vain äidin marjamehua, ja sitä kyllä riitti.

Hämmästyttävimmältä tuntuu se, että ensimmäinen kokemukseni ranskiksista ja spagetista on vasta 70-luvun puolivälistä. Olin silloin jo melkein aikuinen.

Kirjeenvaihtokaverin luona Itävallassa 1974 kuulin ranskalaisista, pommes frites, ensimmäistä kertaa. Herkulta ne maistuivat kuoriperunoiden jälkeen.

Spagetista olin toki kuullut, ja spagettia olikin ruokakaapissa koko lapsuuden. Kun äiti harvakseltaan laittoi makaronilaatikkoa, hän pätki spagetit palasiksi.

Silloiset ontot spagetit toimittivat myös juomapillin virkaa – tosin ne vettyivät nopeasti.

Itävallassa tuumasin, että Suomessa spagettia syövät vain rikkaat. Itävaltalaisäiti siihen, että siellä sitä syövät vain köyhät.

Ensimmäinen oliivi maistui tosi kamalalta varsinkin, kun luuli panneensa suuhun viinirypäleen.

Itävallan-reissu oli avartava muutenkin. Kun hommasin lähtöä, ensimmäinen joensuulaismatkatoimisto ei suostunut edes esittelemään matkustusvaihtoehtoja typeriä kyselleelle tyttöselle. Onneksi torin toisella laidalla suostuttiin myymään lentolippu Frankfurtin kautta Ljubljanaan.

Siellä näin elämäni ensimmäisen kerran liikennemerkin, joka kielsi kadulla hevosella ajon. Oli siinä maalaistytölle ihmettä kerrakseen. En ollut voinut kuvitella, että jossain ajettaisiin kadulla hevosella.

Kaikki tämä pätkähti päähäni jutusta, jossa kerrottiin tuhansien vuosien takaisista tussipiirustuksista Kiinassa.

Suomeen tussit kai tulivat 70-luvun alussa. Tai ainakin minun penaaliini.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa