Keskiviikko, 12.12.2018 
Tuovi
Kotimaa

Kolumni: Anteeksi, puhutaanko kiusaamisesta – ja puututaan siihen

Kymmenenvuotias poika otettiin Kontiolahdella kiusaamisen takia ja sen lopettamiseksi kotiopetukseen tänä keväänä (Karjalainen, 13.4.).

Se ei ole ensimmäinen uutinen tästä aiheesta eikä viimeinenkään. Valitettavasti.

Monet ovat avautuneet vuosien kiusaamisesta vasta jälkikäteen aikuisiällä. Niin teki kävelijä ja olympiaurheilija Aleksi Ojala (Yle, 30.3.), joka kuvailee kouluvuosiaan elämänsä hirveimmäksi yhdeksäksi vuodeksi. Alkuun kiusaaminen oli nälvimistä, mutta se muuttui fyysiseksi: Aleksi sai aika ajoin turpaansa koulukavereiltaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tunsin tuskan sisälläni näitä lukiessani. Etenkin kiusattujen puolesta, mutta myös omista kokemuksistani, tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni.

Omat kouluaikani sujuivat kokonaisuutena kai sen ajan keskivertotyyliin. Ennätin kokea kiusaamista mutta osallistuin myös kiusaamiseen.

Fyysistä nujakointia, otattelua ja siitä nousseen tappelun uhan muistan hyvin. Ja pelon tunteen, kun ympärille kiertyi rinki isompia poikia ja jäin itse siihen keskelle haastajani kanssa. Tilanne laukesi, koska minulla oli myös kavereita, jotka eivät paenneet paikalta. Sainpa joskus olla itsekin puolustamassa näitä samoja kavereita. Kaikilla ei ole niin. Etenkin yläkoulun aikaiset omat hölmöilyni ovat herättäneet aikuisiällä häpeän tunteita: osasin olla mulkero vailla vertaa.

Eikä siinä vielä kaikki. Porukassahan se tyhmyys oikein tiivistyy, ja silloin joku viaton sai kuulla loukkaavia sanoja tai joutui uhittelun kohteeksi. Silloin koulu ei ollut kiva hänelle.

Opettajiakaan ei päästetty helpolla. Pahimmillaan paikalla piti olla lopulta toinen opettaja ja joku muukin vahtimassa, että työrauha tunnilla säilyy. Onneksi oli ymmärtävä mutta jämäkkä luokanvalvoja, joka jaksoi uskoa meihin ja joka osaltaan ohjasi meitä oikealle tai ainakin paremmalle tielle. Siitä iso kiitos. Näitä opettajia ja aikuisia tarvitaan – vanhempien ohella.

Päädyin itse opettajaksi 90-luvun alussa. Siinähän pääsi sitten katsomaan peiliin. Siellä ne kasiluokan veijarit olivat kuka millaisessakin vauhdissa.

Tulipa sijaisena toimiessani vastaan sekin, että joku oli luokassa otettu silmätikuksi. Teki pahaa, ja toisaalta tuli pian mieleen, että tätä ei katsella enempää. Mutta mikä nyt avuksi?

Keskustelu. Yksinkertaista. Se on osoittautunut toimivimmaksi keinoksi aina, ja se tepsii useimmiten. Taitaa toimia monessa muussakin ongelmatilanteessa.

Teinkö tarpeeksi? Puutuinko kiusaamiseen ajoissa? Teinkö oikeita asioita? Sitä sopii meidän jokaisen kysyä itseltämme aina silloin tällöin.

Julkinen anteeksipyyntö lienee enemmän kuin paikallaan, jos ei keneltä tullut anteeksi aikoinaan pyydettyä.

Siispä, anteeksi niin opettajat kuin koulukaveritkin, joita kohtaan tein väärin.

Taistellaan kiusaamista vastaan ja tartutaan ongelmaan, kun siihen törmäämme. Sanan voimalla, keskustellen ja heti.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa