Tiistai, 26.5.2020 
Minna, Vilma, Miina
Kotimaa

Kolumni: Itäisen opportunismin uusi kukoistus

Opportunismi merkitsee kulloistakin tilannetta hyväksi käyttävää, vallitsevia oloja myötäilevää asennoitumista tai niiden hyväksikäyttöä moraalisista näkökohdista välittämättä. Opportunistit ovat Venäjän tärkeimpiä liittolaisia maan yrittäessä repiä länsimaisia demokratioita heikoiksi omien valtapyrkimystensä edistämiseksi.

Suomettumisen aikaan moni halusi omaehtoisesti miellyttää itänaapuria, koska se edisti samalla omaa asemaa, uraa tai kaupantekoa. Toisaalta sitten Neuvostoliittoa jopa käytettiin omien asioiden ajamiseen.

Viime vuosina poliitikkojen jotenkin poikkeuksellisen hyvistä Venäjä-suhteista ei ole edes haluttu puhua. Hjallis Harkimon yhteisiä bisneksiä Putinin lähipiirin oligarkkien kanssa ei ole poliitikkojen puolesta arvioitu julkisesti juuri mitenkään. Mutta nyt kun Helsingin Sanomat kysyi Petteri Orpolta Harkimon tiiviiden Venäjä-yhteyksien merkityksestä sille, että Harkimo ei päässyt korkeammille paikoille politiikassa, niin vastaus kuului: ”Ei se ainakaan helpota asiaa.”

Harkimon Venäjä-kytkennän tausta on hyvin selvä: hän on yhteistyössä Putinin valtakoneiston kanssa tehdäkseen bisnestä. Venäjällä taloudellinen valta on alistettu poliittiselle vallalle ja siksi bisnekseen liittyy välillä myös selvää politiikantekoa, myös Harkimon kohdalla.

Entinen pääministeri Esko Aho toimii Venäjän suurimman pankin hallituksessa. Sberbank on lännen pakotelistoilla, koska se on osa koneistoa, jolla muun muassa ylläpidetään sotaa Ukrainassa.

Toinen entinen pääministeri, Paavo Lipponen konsultoi Venäjän strategista kaasuputkihanketta eli käytännössä käyttää vaikutusvaltaansa ja yhteyksiään hankkeen edistämiseksi.

Venäjän nykyinen aggressiivinen ulkopolitiikka erilaisine temppuineen tekee monista mahdollisuuksista samalla uhkia, oli kysymys sitten energiantuotannosta tai tiedonsiirrosta Koilliskaapelia. Tuskin kukaan Fennovoiman ja Rosatomin yhteistyötä aikanaan rakentaneista ydinvoiman ajajista ajatteli prosessista muodostuvan nähdynlaista farssia. Venäjä on taitava käyttämään hyväksi opportunisteja.

Venäjän tueksi tai ainakin Venäjän näkemyksien tueksi asettuvat ihmiset tekevätkin sen nimenomaan hyötyäkseen itse siitä jollain tasolla. Varsinaisia putinisteja, joille Venäjän nykyisen hallinnon etu itsessään on se tärkein asia, on äärettömän vähän.

Joku vastustaa pakotteita, koska se on hänelle taloudellisesti tärkeää. Joku toinen taas asettuu Kremlin linjoille joissakin kysymyksissä sen takia, että ne näkemykset tukevat hänen omaa vastustustaan vaikkapa Suomen hallitusta, yhteiskuntajärjestelmää, Euroopan unionia  tai Yhdysvaltoja vastaan.

Putinin länsimaiselle, liberaalille markkinataloudelle heittämä haaste on nyt innoittanut monia syystä tai toisesta tällaista yhteiskuntajärjestystä inhoavaa. Viholliseni vihollinen on ystäväni, asennoituu moni suhteessaan Putinin Venäjään. Yhden sortin opportunismia tämäkin.

Venäjä myös tietää hyvin tarkkaan tämän asetelman ja hyödyntää sitä informaatiovaikuttamisessaan. Eri kohderyhmille suunnataan erilaisia, ristiriitaisia viestejä. Venäjän valtakoneistolle työtä tekevä suomalainen voi julistaa fasismin vastaisen taistelun tärkeyttä ja asettua silti samalle listalle eduskuntavaaliehdokkaaksi uusnatsin kanssa.

Olennaista on synnyttää epäluottamusta ja hämmennystä.

Tiedollisesti ja asenteellisesti Venäjän kantoja myötäilevät ovat tapahtumien edetessä joutuneet yhä syvemmälle valheiden verkkoon. Jos Krimin aikaan vielä selvisi kiistämällä vihreiden miesten virallisen luonteen, niin nykyään monet heistä ovat puolustamassa Venäjän tukeman hirmuhallitsija Assadin sotarikoksia Syyriassa.

Venäjän disinformaatiokampanjoissaan käyttämät valheet vetävät näitä ihmisiä mukanaan yhä pidemmälle erilaiseen maailmankuvaan. Opportunismi antaa hyvät selitykset ihmisille heidän kivetessään hyvillä aikomuksilla tietään eteenpäin.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kirjoittaja on joensuulainen turpobloggari, tietokirjailija ja kotimaisen sekä kansainvälisen politiikan penkkiurheilija.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa