Perjantai, 17.8.2018 
Verneri
Kotimaa

Lähde AFP:lle: EU-johtajat sopineet yhteisestä lähestymistavasta Iran-sopimuksen pelastamiseksi

  • STT
Uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan Bulgariaan kokoontuneet EU-johtajat ovat sopineet yhteisestä lähestymistavasta Iranin ydinsopimuksen pelastamiseksi. Asiasta uutistoimistolle kertoi EU-lähde.

Lähteen mukaan EU-johtajat muun muassa sopivat tukevansa sopimusta niin kauan, kuin Iran kunnioittaa sitä.

Vuonna 2015 voimaan astuneessa ydinsopimuksessa Iran sitoutui pitämään ydinohjelmansa rauhanomaisena, minkä vastineeksi EU ja Yhdysvallat lupasivat purkaa pakotteitaan. Yhdysvallat ilmoitti aiemmin tässä kuussa jättävänsä ydinsopimuksen ja asettavansa jälleen pakotteita.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Muun muassa Yhdysvaltain Iran-päätöstä eilen Bulgarian pääkaupungissa kommentoinut Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald T usk ei säästellyt sanojaan kaimastaan.

–  Kun katsoo presidentti (Donald) Trumpin viimeisimpiä päätöksiä, tulee mieleen, että kuka tarvitsee vihollisia, jos ystävät ovat tuollaisia, Tusk sanoi lehdistötilaisuudessa pääkaupunki Sofiassa.

–  Kiitos hänen, meillä ei enää ole harhaluuloja. Trumpin ansiosta olemme ymmärtäneet, että jos tarvitsee auttavaa kättä, se löytyy oman käsivarren päästä, Tusk jatkoi.

EU-johtajat ovat kokoontuneet Sofiaan epäviralliseen huippukokoukseen.