Torstai, 18.10.2018 
Säde, Satu
Kotimaa

Kolumni: Huhtasaaren rike ei ole maata kaatava, mutta nolo rike se silti on

  • Pasi Koivumaa

Jyväskylän yliopisto ilmoitti tiistaina, että se aloittaa uuden esiselvityksen perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Laura Huhtasaaren opinnäytetyöstä.

Huhtasaaren gradu joutui yliopiston syyniin jo aiemmin, kun liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiainen oli tammikuussa kertonut blogissaan osan gradun tekstistä olevan plagioitua. Jo tätä ennen Tiainen oli päätellyt Huhtasaaren julkisista kirjoituksista, että tällä on vaikeuksia tuottaa tekstiä itse ja että tämä turvautuu usein suoraan kopiointiin muilta.

”Huhtasaaren gradusta paljastuu täsmälleen samanlaista suoraa lauseiden kopiointia. Huhtasaaren tyyli on helppo tunnistaa: monimutkaisemmat lauserakenteet ovat tyypillisesti suoraan muualta kopioituja, mutta välissä olevat tönkkölauseet lienevät syntyneet Huhtasaaren omasta kynästä”, Tiainen totesi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jyväskylän yliopiston aiemman selvityksen mukaan kopioidun tekstin määrä oli 10 prosenttia gradun kirjallisuusosiosta eikä rikettä voinut pitää erityisen vakavana. Ylen (9.5.) selvityksessä kävi kuitenkin ilmi, että noin 30 prosenttia Huhtasaaren gradusta on kirjoitusvirheitä myöten kopioitu toisesta gradusta, ja siksi yliopisto selvittää nyt asiaa uudelleen.

Kukapa ei olisi joskus lainannut jonkun toisen tekstiä, kun joku toinen on osannut pukea sujuvasti sanoiksi asian, josta itse ajattelee samalla tavoin?

Tällainen kopiointi on yleistä, ja vilpillisyyden raja kulkee siinä, kertooko lähdettään vai antaako ymmärtää olevansa itse koko tekstin takana.

On päivänselvää, että kaikille graduntekijöille on aina teroitettu tätä lähteiden asianmukaista merkitsemistä ja varoiteltu plagioinnista, ja vaikkei sitä opinnäytetyön ohjaaja olisikaan riittävän tarmokkaasti tehnyt, on se niin itsestään selvä asia, että sitä on turha koettaa panna kenenkään muun kuin kirjoittajan itsensä kontolle.

Huhtasaaren rike ei ole maata kaatavan suuri, mutta nolosta rikkeestä, vastoin sääntöjä ja yleisiä normeja toimimisesta on kyllä selvästi kyse. Kyse on nuoruuden hairahduksesta, mikä Huhtasaaren olisi myös kannattanut heti tunnustaa eikä uhriutua, syytellä muita ja vihjailla poliittisista ajojahdeista.

Kun politiikkaan ryhtyy, on päivänselvää, että kaikki nuoruuden rikkeetkin kaivetaan esiin. Ei sellaiselta ole välttynyt esimerkiksi ex-ministeri, Helsingin pormestari Jan Vapaavuorikaan (kok.), joka syyllistyi ja tuomittiinkin alle kaksikymppisenä pahoinpitelystä ja osallisuudesta varkauteen.

Rikoksista tuomittuja entisiä ja nykyisiä kansanedustajia on runsaasti, ja niistä media on kyllä kertonut, eikä Huhtasaarta sentään vielä rikoksesta epäillä.

Kohtuutonta tämä ei ole, vaan asia on täsmälleen päinvastoin. Kansalaisten on kohtuullista saada tietää poliittisista edusmiehistään ja -naisistaan kaikki tällainen, joka vaikuttaa kokonaisarvioon heidän luotettavuudestaan.