Keskiviikko, 20.6.2018 
Into
Kotimaa

Kolumni: Vuosikymmenten piina onkin elämänmittainen ilo

Lapset loppuvat Suomesta! Tätä hätähuutoa on esitetty vuosia, ja hätä vain kiihtyy. Vauvoja syntyy yhä vähemmän ja vähemmän, ja yhä useampi nuori ja nuoripari päättää, että kummilapset riittävät.

En kyllä ihmettele!

Onko joku lukenut lähivuosien ajalta lapsiperheestä, jossa vauva tuoksuisi vauvalta tai taapero sulattaisi hymyllään kaikki sydämet? Ovatko korvatulehdus, hampaiden puhkeaminen ja taaperon kurahousukiukku elämään väistämättä kuuluvia, ohi meneviä kurimuksia vai elämisen arvoisen elämän loppu?

On suorastaan ihme, että niinkin moni hankkii lapsen – ja osahan saattaa syntyä nykyäänkin sen kummemmin ”hankkimatta”. Ei lapseen pidäkään suhtautua ylioptimistisesti, mutta jotain rajaa olisi hyvä olla kurjuudella mässäilyssäkin.

Kaikesta synnyttämisen, imettämisen, valvomisen ja rahanmenon vaivasta huolimatta lapsi ei ole vankila, ei pakkopaita eikä ikuinen rasite. Lapsesta, monestakin lapsesta, on paljon ennen kaikkea iloa.

Vanhojen puheet nuorten asioista ovat ihan turhaa horinaa, mutta eri elämänvaiheet antavat arvioimiseen pakostakin perspektiiviä.

Lapsen kanssa voi matkustaa, tavata kavereita, opiskella, tehdä töitä, tehdä melkein mitä vain. Ihan kaikkea sitä, mikä nuorena on elämässä tärkeintä, ei iän karttuessa ehkä haluakaan tehdä – tai ainakin vähempikin riittää. Jotain jää pois, mutta muuta tulee tilalle.

Lapsi on koiran veroinen keino tutustua ja saada ystäviä. Niin monet ovet jäävät aivan konkreettisestikin avaamatta, jos lapsi eri ikävaiheissaan ei vie niille uusille oville.

Jotta lapsen kanssa jaksaa ja on kivaa, pitää kuitenkin rohkaistua ottamaan vastaan apua. Koska maailma heittelee meitä ympäriinsä, apuverkostojen rakentaminen vaatii vaivaa enemmän kuin silloin, kun naitiin naapuriin. Puolipäivähoitokin on iso apu.

Lapsiperhevaiheen kurjuuden lisäksi nuoria painavat väistämättä maailman murheet. Onko järkeä saattaa maailmaan rakkaita ihmisiä, joilla on edessään se kaikki, mitä maapallolle on luvassa: sotia, kuivuttaa, tulvia, mikromuovia, vain muutaman mainitakseni?

Olisi kauheaa, jos tuollaisia asioita ei pohtisi, kun on mahdollisuus pohtia ja päättää.

Kun on jo lapsenlapsiakin, tulee monesti huokaistua: näiden ennusteiden läpieläminenhän olisi ihan mielenkiintoista, jos ei olisi omia lapsia. Olisi kai pitänyt harkita tarkemmin 80-luvulla, kun kylmä sota ja ydinaseet pelottivat ja panivat marssimaan rauhan puolesta...

Mielenkiintoinen yksityiskohta on muutos puheenparressa. Vaikka niin moni aikoo jättäytyä lapsettomaksi, perheen perustaminen on uusi synonyymi lapsien hankkimiselle. On surullista, ettei kahden aikuisen yhteinen koti ole perhe – varsinkin, kun lapsuuden perheestäkin on tullut joku epämääräinen porukat!