Torstai, 15.11.2018 
Janika, Janita
Kotimaa

Kolumni: Laatu tuli televisiosarjoihin – ja toi naiset mukanaan

Jospa aloittaisin tämän kolumnin toteamalla, että Margaret Atwood on jumala, niin sitten ei tarvitse punoa juonta, jossa pääsisin toteamaan sen lopussa.

Olen tosin todennut saman tämän lehden sivuilla jo aiemminkin, viime lokakuussa, kun Atwood ei – muidenkin kuin minun ennakkoarvailuista huolimatta – saanut kirjallisuuden Nobelia. Jatkan odottamista, mutta ei siitä nyt tällä erää sen enempää.

Tarkoitukseni on nyt puhua Handmaid’s Talesta, televisiosarjasta, joka ansaitulla rummutuksella alkoi Yle Teema & Fem -kanavalla viikko sitten. Sarja perustuu Atwoodin vuonna 1985 julkaisemaan romaaniin Orjattaresi, jossa visioitiin Yhdysvaltoja uskonnollisen oikeistolaisen äärisiiven hallinnassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Gileadissa, uudessa uskonnollisessa valtiossa, johon Handmaid’s Tale sijoittuu, naisilla ei mene erityisen hyvin. Vanhatestamentillisen perhejärjestyksen mukaisesti naisia suojellaan monilta haitallisilta asioilta, kuten yhteiskunnalliselta osallistumiselta, omasta elämästään päättämiseltä ja lukutaidolta.

Koska valtaosa paremman piirin ihmisistä ei kykene ekokatastrofin jälkeen saamaan lapsia, tarvitaan päähenkilön kaltaisia orjattaria, joiden elämän yksinomaisena tarkoituksena on synnyttää lapsia toisten perheisiin.

Katsojalle Handmaid’s Tale näyttää juuri sen, jonka Giledin valtio voimakeinoin haluaa hävittää näkyvistä: naisten kokemuksen, naisten puheen.

Naisten puhe on ollut todellisuudessakin visuaalisessa kulttuurissa pitkään vähissä. Tämän huomaa, kun käyttää Bechelin testiä.

Sen läpäisyyn tarvitaan, että fiktiossa olisi vähintään kaksi nimettyä naishahmoa, he puhuisivat toisilleen, ja puheenaiheena olisi jokin muu kuin miehet. Hämmästyttävän moni elokuva tai sarja reputtaa.

Melko tasan 20 vuotta sitten alkanut Sinkkuelämää-sarja olikin monelle naiselle melkein sukupolvikokemus. Merkkilaukkujen ja -kenkien alla piileksi sarjan ydin: naiset, jotka puhuivat toisilleen, ja puhuivat niin kuin nainen naiselle, ystävälleen, puhuu. Suoraan.

Hassua, kuinka kauan sitäkin piti odottaa.

Laatusarjoista tuli älykköjen viihdettä, väitettiin Ylen Kulttuuriykkösessä viikko sitten (4.6.). Yhtenä esimerkkinä ohjelmassa mainittiin juuri Handmaid’s Tale.

Näinkin: televisiosarjoista on tietoisesti kehitetty laadukkaita kulttuurituotteita, jotka ovat osin ottamassa perinteisen kirjallisuuden paikkaa.

Samalla on tapahtumassa toinen iso muutos, kuten Handmaid’s Tale ja vaikkapa klassisen Star Trekin uusin, Netflixissä viime syksynä alkanut Discovery-sarja osoittavat.

On syntynyt sellainenkin mahdollisuus, että kunnianhimoisen tuotannon päähahmona on nainen, ja mikä vielä ihmeellisempää: tuotanto ei ole suunnattu vain naisille.

Ehkä vielä joskus sekin ihme nähdään, että Bechelin testi on sitä, mitä sen pitäisi olla – historiaa.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa