Sunnuntai, 23.9.2018 
Minja, Miisa, Mielikki
Kotimaa

Kolumni: Voitaisiinko niukkuus kääntää koulutuksen ylitarjonnaksi?

Koulutuksen pelastaminen ja nosto huipulle, sosiaaliturvan kokonaisuudistus sekä uusi vaihde ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa.

Siinä oppositiopuolue vihreiden kolme terävintä kärkeä sen puoluekokouksessa Vantaalla sunnuntaina hyväksymästä poliittisesta tavoiteohjelmasta vuosille 2019–2023.

Nämä ydintavoitteet ovat hämmentävän samankaltaisia kuin edellisviikonloppuna keskustan ja kokoomuksen puoluekokouksissa puoluejohtajien Juha Sipilän (kesk.) ja Petteri Orpon (kok.) linjaamat tärkeimmät asiat ensi vaalikaudelle. SDP:n johdolla myös muut puolueet ovat nostaneet nyt koulutukseen panostamisen keskiöön niin, että siitä näyttää tulevan huhtikuun eduskuntavaalien pääteema.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Syytä onkin. Kaksi viimeisintä – tai kolme, jos pääministerivaihdos lasketaan hallituksen vaihtumiseksi – hallitusta ovat leikanneet lähes puolitoista miljardia euroa suomalaisesta koulutuksesta. Se näkyy ja tuntuu kaikkialla, sekä koulutuksen laadussa että nuorten jäämisessä kokonaan ilman koulutuspaikkoja.

Sopii todella toivoa, että tässä asiassa tapahtuu ensi vaalikaudesta alkaen täyskäännös. On vaikea ajatella, mikä muu voisi olla koko kansakunnan kannalta tuhoisampaa oman oksan sahaamista kuin koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaaminen.

Nyt on todella pidettävä huolta siitä, että sellaiset puoluejohtajien lupaukset kuin Orpon vaatimus korkeakoulujen ovien saamisesta ”apposen auki nuorillemme” myös toteutuvat. Suomeen on luotava koulutuksen ylitarjonta, kuten muiden muassa Keskisuomalainen (21.4.) ansiokkaassa pääkirjoituksessaan vaati ja jota teemaa myös Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi on viime aikoina vaalinut.

Romakkaniemi ehdottaa esimerkiksi, että Suomessakin avattaisiin Itävallan tapaan korkeakouluihin sisäänpääsy kaikille toisen asteen koulutuksen jälkeen.

Hänen mielestään koulutuksen lisäksi myös logistiikka- ja liikenneinvestoinnit kunnossapitoineen sekä kaavoitus, tonttien luovutus ja rakennusluvat ovat sektoreita, joissa tarjotaan niukkuutta ja aliresursointia mutta joissa voitaisiin kääntää logiikka toisinpäin ja ryhtyä ”tarjoamaan tarpeeksi ja mieluummin ylitarjota”.

Suosittelen kaivamaan esiin ja lukemaan netistä Romakkaniemen toukokuussa pitämän puheen Oulun keskuskauppakamarin 100-vuotisjuhlassa.

Pitkään aikaan en ole lukenut yhtä innostavaa ja korkealentoista tekstiä lukenut. Pohjoiskarjalaisille siihen tutustumista voi suositella siksikin, että Romakkaniemellä on vahvoja sukusiteitä Nurmekseen.

Romakkaniemi oli helmikuun loppuun saakka EU-komissaari Jyrki Kataisen (kok.) kabinettipäällikkönä ja on pitkäaikainen kokoomuksen vahva taustavaikuttaja, mutta kannattaa edes tuon lukemisen tovin olla tätä hänen synnikseen laskematta.