Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Kotimaa

Kolumni: Kävin häntä Kesälahdella ja Tohmajärvellä

  • Suonna Kononen

Poikkesin tuossa toissapäivänä Kesälahdella ja Tohmajärvellä. Oli aurinkoinen ja hellerajoja kolkutteleva päivä, sydänkesän niittykasvit huojuivat penkoilla väriloistossaan. Lausuin puoliääneen toiveen nähdä sitä aitoa pohjoiskarjalaisuutta, kyläkaupan edessä nenäliinoista solmituissa kesäpäähineissä istuvia, pilsneriä siemailevia turaukkoja, pullapitkon paksuisissa palmikoissaan kylän keinulle käveleviä tyttäriä.

Seurueesta todettiin, että tyttäret todennäköisesti tuijottelevat älykännyköitään jossain ihan muualla. Mutta Kesälahden ulkomuseolla oli parikymmenpäinen eläkeläisseurue Pentti Ojajärven vetämällä kierroksella – aivan kuin pitäjämuseon pitäjän unesta.Yhden rakennuksen nurkalla veistettiin pärettä!

Unto Kupiainen katsoi muistomerkistään suopeasti. Patsaassa on puhutteleva lainaus: Vain ihminen vaihtuu mutt’ ihmisen työ sekin aikojen taakse kantaa.

Laitoin patsaasta kuvan internettilöehin, Twitteriin. Kupiainen herätti yllättäen pientä keskusteluakin. ”Hyviä pakinoita nimimerkillä Haavi”, muisti yksi. ”60-luvun Tampereen yliopiston lehdistöopin opiskelijoiden palvottu oppi-isä”, twiittasi toinen. ”Oli mun isän proffa. Isä puhui hänestä usein”, sanoi kolmas.

Poikkeusyksilö muistetaan. Työ kantaa, ja joskus työksi riittää, että yrittää elää ihmisiksi, olla paras oma itsensä.

Tohmajärven ulkomuseoalueella valmisteltiin Maiju Lassilan 150-vuotisjuhlavuoden näyttelyä ja myöhemmin päivällä avattiin. Näin julisteplansseja aitassa: kunnianhimoisella otteella tehty katsaus kirjailijan elämään, tuotantoon ja traagiseen kuolemaan.

Nuoremmat eivät välttämättä ole enää Lassilasta tietoisia, mutta jokainen Kekkosen Suomessa elänyt on istunut vähintäänkin kerran teatterinkatsomossa katsomassa Tulitikkuja lainaamassa -näytelmäsovitusta.

Lassila syntyi Algoth Tietäväisenä Tohmajärvellä, joka oikeutetusti kantaa suuren poikansa perintöä ja muistuttelee siitä potentiaalisille turisteillekin. Kunnan kesätapahtuman Potsipäivien eli Potsiviikon nimessä on Tulitikkuja lainaamassa -viittaus.

Potsipäivät ovat päässeet liperiläisen jännityskirjailija Tuomas Liuksen trilleriinkin. Saaneeko Lius joskus viikon ja patsaan.

Maiju Lassilaa muistetaan muuallakin maakunnassa kuin Tohmajärvellä – Joensuun taidemuseon vieressä on Kolmijakoinen muusa, Algot Untola, Maiju Lassila, Irmari Rantamala. Roolipeliin sopii kirjailija Fernando Pessoan maksiimi: ”En minä aina ole sama.”

Pieni maakuntaretki päättyi Jänisjoen varteen, Saarion voimalaitokselle, jonka vieressä on voimalan vanhasta osasta tehty voimalaitosmuseo.

Jänisjoen varressa venekunta perkasi lahnaa. Tietoni lahnasta: veneen pohjalla apaattinen, helteisenä päivänä suoraan savustuspöntöstä valtaisa herkku. Aurinko kilotti Jänisjoen pinnasta.

Museo oli kiinni, mutta kyllä se on tänä kesänä aukikin. Parikymmentä vuotta Pohjois-Karjalassa meni, että sain aikaiseksi mennä ovelle kolkuttelemaan. Pitää yrittää mennä seuraavan kerran vähän aiemmin.