Keskiviikko, 14.11.2018 
Iiris
Kotimaa

Kolumni: Keskustelu Juhana Vilénin kanssa laukaisi monta muistoa

Tapasin näyttelijä Ilmari Saarelaisen sattumalta kuluneella viikolla työn merkeissä. Juhana Vilénin. Hulvaton huuliveikko ja moottoriturpa vaikutti mies olevan siviilissäkin.

Saarelainen vetää Toivon roolin Sikaihanaa-näytelmässä, jota esitetään kesäteatterissa Joensuun Utrassa.

Mies on ahkeroinut kesäisin: vain kahdeksan kesää on jäänyt tällä 74-vuotiaalla näyttelijällä lavalla välistä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tuntui hyvältä päästä yhteiskuvaan tämän legendan kanssa. Miksi?

Olin tekemässä 90-luvulla Liperissä lyhytelokuvaa kavereitteni kanssa. Sain avustajaksi elokuvaan liperiläiset Urhon ja Eljaksen.

Pian tämän jälkeen tulikin pyyntö ohjaajaksi Ristin kesäteatteriin, missä molemmat herrat olivat mukana. Ristin kylällä näissä merkeissä vierähti neljä vuotta.

Vuosiin mahtui muun muassa maailman ensi-ilta Simo Hämäläisen Kätkäläisen jättipotista. Se oli jättipotti teatterille. Yleisöä tulvi katsomoihin.

Yleisö eli mukana. Nuorella amatööriohjaajalla tuli mieleen, että tämähän on kuin olisi orkesterin kanssa soitellut, johtanut sitä. Tuli hyvä tunne.

Tie vei sattumien kautta sittemmin kotipitäjäni toiseenkin kesäteatteriin Roukalahdelle.

Ystävä vinkkasi eräänä iltana maailmaa parannellessamme, että Tankki täyteenhän olisi loistava tarina kesäteatteriin. Olin heti samaa mieltä.

Elämän ilkikurinen nerous näyttäytyi, kun sovitin tätä Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen tv-sarjaa näyttämölle.

Kirjoitin sitä suurelta osin kuolevan isäni sängyn vierellä Joensuussa Siilaisen vuodeosastolla. Välillä pidin taukoa ja kuulostelin, joko oli tullut aika.

Välillä syvennyin komediaan. Juhana Vilénin kipeään kasvutarinaan kuten haluan sen nähdä – josta oli revitelty aivan huikeita, hulvattomia kohtauksia. Ne nähdessään nauraa niin, ettei ole loppua tulla, ja lopulta nauru vaikuttaa jo itkulta.

Toisaalta Tankki oli meidän molempien, isän ja minun, ehdoton tv-suosikki. Mikäs sen sopivampaa, että työstimme sitä yhdessä. Näinhän sen pitikin mennä.

Siksi.

Tankki tyhjensi tavallaan oman takkini. Siinä tuntui olevan kaikki, eikä vastaavan tasoisia tarinoita ja tekstejä ollutkaan.

Vaikkei se pitänyt paikkaansa, siltä se silloin tuntui.

Komedian tekeminen veti vakavaksi. Kuten aiemminkin, mutta nyt eri tavalla.

Noina vuosina syntyi ajatus siitä, että parasta komediaa on se, jossa hauskan pinnan alla ovatkin elämän tärkeät kysymykset niin kuin Jaakko Tepon tai Gösta Sundqvistin parhaissa sanoituksissa.

Kesäteatterikausi huipentuu näin heinäkuun lopulla. Pohjois-Karjalassa on Utran ammattilaisten lisäksi tarjolla valtava määrä harrastajien toteuttamia esityksiä.

Ihailen myös näitä itsensä joka kesä likoon laittavia pitäjien pirkkapekkapeteliuksia, kylien kinnusheikkejä. Uskallusta, heittäytymistä, itsensä voittamista.

Eikö meidän muiden suoranainen velvollisuus ole käydä tykkäilemässä näistä ihmisistä näyttämöllä?

Semminkin, kun kesäteatterissa paistaa aina aurinko.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa