Tiistai, 20.11.2018 
Jalmari, Jari
Kotimaa

Kolumni: Itäsuomalaiselle aluepoliittinen on henkilökohtaista

Autoilin viikko sitten Joensuusta Rovaniemelle ja takaisin. Tuli nähtyä pusikkoa. Metsää, pusikkoa, pöheikköä. Jokin pätkä suota, vähän peltoa, niin monta poroa että alkoi jo tympäistä, teeripoikue, useampi korppi, muutama ihminenkin.

Tällä viikolla sitten uutisoitiin: 79 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että koko Suomi tulee pitää asuttuna (Yle, 23.7.). Samalla asialla oli Uutissuomalainen jo aiemmin (Karjalainen, 14.7.). Sen teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaista toivoo kaupungistumisen hillitsemistä.

Ei ihme, että uutiset ovat herättäneet tunteita erityisesti Pohjois-Karjalassa, maakunnassa, jonka väestötiheys on heti Lapin ja Kainuun jälkeen Suomen kolmanneksi pienin.

Autioituvia kyliä, rapistuvia taajamia, umpeen kasvavia pihoja, pystyyn lahoavia mökkejä meillä riittää. Jos sanotaan, että poliittinen on henkilökohtaista, täällä aluepoliittinen on totisesti henkilökohtaista.

Olen kenties elämässäni tehnyt montakin virhettä, mutta yhtä olen katunut erityisesti. En kadu enää.

Lukioiässä Polvijärven tyttö ei paljon muuta voinut ajatella kuin suurta maailmaa. Helsinkiin. Ei enää vanhoja tuttuja joka kulmilla, ei yhdenmukaisuuden painetta, ei pulaa työpaikoista, bileistä eikä akateemisesta sivistyksestä. Ei pusikkoa, ei pöheikköä, vaan mereltä tuleva valo ja kalpea aamuöinen aurinko kivitalojen yllä.

No. Opiskelupaikka silloisessa Joensuun yliopistossa napsahti ehkä liiankin helposti, elämään tuli muuta, enkä lopulta viitsinyt vaivautua edes pääsykokeisiin Helsinkiin.

Selvisi, että akateemista sivistystä sai nautituksi myös täällä, joskus liiankin kanssa. Töitäkin löytyi, ja kalpeaa merenrantakaupungin aamua on päässyt katsomaan aina, kun on sen tarpeessa ollut.

Pitkään se silti kutkutti. Entäs jos? Hemmetti. Olisiko kuitenkin pitänyt lähteä?

Eteläsuomalaisten kanssa on helppo löytää yhteistä. Miksi? Koska he eivät ole eteläsuomalaisia.

Helsinkiläisen asiakaspalvelijan mä muuttuu mieksi, kun hän kuulee sanan Joensuu.

Espoossa asuva kurssikaveri alkaa muistella mummolaansa Lieksassa. Tamperelaisella asiantuntijalla on setä Polvijärvellä.

Itä-Suomi on antanut muulle Suomelle tärkeimpänsä: ihmiset. Koko etelä on täynnä idästä ja pohjoisesta tulleita. Ilman heitä ei Suomi pyörisi.

Koska meissä itäsuomalaisissa ei ole mitään vikaa, miten sitä olisi maassa, joka meidät kasvattaa?

Päinvastoin. Tässä pöheikössä ovat juuret, tämä multa varpaanväleissä, niin kuin sukupolvilla ennen minuakin.

On itse asiassa harvinaisen hienoa kokea olevansa jostakin kotoisin, kuuluvansa johonkin. Kenties vielä parempaa on, jos edes silloin tällöin kokee voivansa tehdä jotakin oman maansa, oman alueensa, oman yhteisönsä hyväksi.

Ja yksi tärkeimpiä asioita on juuri se, että asuu täällä.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa